Perjantain baariseura antoi yhteisen nimen uusille harrastuksilleni, kuntonyrkkeilylle ja pitkänmatkanjuoksulle. Ne ovat kolmekymppisen kuolemanpelkolajeja. Ja minä, 28-vuotiaana, olen niiden harrastajana etuajassa.
CQ-lehdessä kolumnisti kertoi saman asian uudestaan. Vanhentua voi kunnialla, mutta lihominen on noloa. 25-vuotiaaksi asti voi elää kuin viimeistä päivää, sen jälkeen alkaa kuolemanpelko, ruokavalion kyttääminen ja terveysintoilu. Miksi? Koska, kuten Damon Albarn aikanaan huomautti, jos Kurt Cobain olisi pelannut jalkapalloa, hän eläisi yhä :”(Löysin äkkiseltään tähän Albarnin heittoon viitteen Radioheadista kertovasta artikkelista, jonka lopuksi haastattelija kehottaa Thom Yorkea testaamaan futista oman angstinsa karkottamiseen)”:. Pää pysyy paremmin kasassa, kun liikkuu vähän. Enkä tarkoita nyt pään hajoamisella haulikonlaukauksen seurauksia, vaan siihen liipasimesta vetämistä edeltävään tilaan joutumista.
Olisi mielenkiintoista kuulla, onko liikuntaharrastuksella (tai sen puutteella) ja mielen sairauksialla tilastollista yhteyttä. Terve ruumis - terve mieli?
No, aika moni tuttuni aloitti kuntoilun juuri tuossa 25 vuoden korvilla, vaikka eivät olisi koskaan suostuneet ottamaan yhtään juoksuaskelta koko koulutusputken pakkoliikuntatunneilla. Pakko sanoa, kyllä sen eron huomaa. Kuolemaa kunnioittavalla on punaisemmat posket.
Ja minä pelkäsin kuolemaa sunnuntaina 18 kilometrin juoksulenkin eli tunnin ja 50 minuutin verran. Aamulla jalat tuntuivat jonkun muun raajoilta.
Samasta aiheesta
Tags: Elämä, juoksupäiväkirja, liikunta
6 comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2008/04/21/kolmekymppisen-kuolemanpelkolajit/trackback/
Toukokuu 1, 2008 at 9:42 pm
Pingback from Jatkuva funktio ; Futis tekisi terää triphopparillekin
Huhtikuu 21, 2008 at 1:57 pm
Mari Koo
Ainakin psykologian proffa Markku Ojanen tuntuu olevan sitä mieltä, että liikunnan ja mielenterveyden suhteesta toisiinsa on riittävästi näyttöä. Yhtenä kohtana hänellä on liikunnan tuottama hallinnan kokemus tavoitteiden saavuttamisen kautta: sinäkin selvisit siitä 18 km lenkistä
Huhtikuu 21, 2008 at 2:20 pm
Teppo
Hei, oikeasti lenkillä oli pituutta 19 kilometriä, mutta kävelin loppuverryttelyksi Kurvista kotiin.
Huhtikuu 21, 2008 at 2:24 pm
matti
On siinä muutakin kuin kuoleman pelko, nimittäin seksuaalisen haluttavuuden säilyttäminen. Luultavasti noihin aikoihin tulee mieleen, että seksuaalinen markkina-arvo rapistuu, jos itselleen ei tee mitään. Luonto on julma, biologian näkökulmasta yli kolmikymppiset alkavat olla valmiita kompostoitaviksi.
Huhtikuu 21, 2008 at 3:24 pm
Teppo
Totta hemmetissä, Matti. Siispä sixpäkki kuntoon! (edit: onko seksuaalisen markkina-arvon alentuminen muka eri asia kuin kuolema?)
Huhtikuu 22, 2008 at 5:56 pm
Esa
Kuntoliikunnan aloittaminen muussakin kuin tunnin kävelylenkkimielessä on niitä asioita, joita en ole pystynyt aloittamaan. Minä sentään työni puolesta, jos kuka, tiedän, mihin huono liikkuminen johtaa. Joskus aiemmin liikkumattomuuteen vaikutti koulun ikävät liikuntatunnit. Olin nimittäin surkea joukkuepelaaja. Ajoittain kai vieläkin.
Nyt syynä lienee silkka mukavuudenhalu, mikä tietenkin jo 30-vuotiaanakin alkaa jo kostautumaan.