Jenkkilän hallinto pitää nykyisellään viherpiiperöitä pahempana uhkana kansalliselle turvallisuudelle kuin oikeistoterroristeja, mikäli Guardianin kuriöösiin juttuun on uskominen. Keissinä jutussa on aiemmin tänä vuonna sattunut tuhopoltto, jossa liuta Washingtoniin rakenteilla olleita luksusasuntoja kärähti maan tasalle.
Suuri uhka on FBI:n mukaan Maan vapautusrintama, Earth liberation front :”(Ainakin Wikipedia tuntee ryhmän, minkä lisäksi ryhmällä näyttää olevan Viagra-kauppiaiden hakkeroima nettisivu)”:. Viranomaiset uskovat sen olevan Eläinten vapautusrintaman sisarjärjestö, mutta ainakin tuon jutun perusteella koko lafkan olemassaolo jää vähän ilmaan heitetyksi herjaksi.
Lisäksi koko tuhopolttotapauksen linkitys ympäristöterrorismiin :”(Ympäristöterrorismille on näköjään hieno sanakin, ecotage eli ekotaasi. Lisää Wikipediassa)”: on ilmeisen kyseenalainen. Ympäristöihmisten mielestä talojen käräyttämisessä ei ympäristömielessä olisi ollut mitään järkeä, koska ne oli rakennettu tiukimpien ekostandardien mukaan ja polttamisessa pärähti ilmaan melkoinen määrä kasvihuonepäästöjä. Syyttävä sormi osoittaa talojen omistajien suuntaan. Lama on tulossa ja asuntojen myyminen olisi saattanut osoittautua hankalaksi. Haiskahtaa siis vakuutuspetokselta.
Jutussa vihjaillaan, että FBI:llä on taipumus leimata ihmisiä, joista Valkoisen talon väki ei pidä. Ympäristöaktivistit kuuluvat tähän porukkaan. Heillä on nyt isoveli niskassa, ja kansalaisoikeusjärjestöt varoittelevat tältäkin osalta perusoikeuksien kaventamiseseta.
Aktivistit ovat olleet jenkeissä ilmeisen tiukoilla vuoden 2001 syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen. Terrorilakeja on kovennettu, ja jokainen aktivisti on mahdollinen terroristi. Ja jos rötökselle saadaan lyötyä “terrorismin” leima, sen tutkintaan saa rahaa ja tuomioon pituutta. Tähän osastoon kuuluvat esimerkiksi eläinoikeusaktivistien iskut tehotuotantolaitoksia vastaan.
Onko sitten järkevää, että kansainvälinen ison luokan terrorismi, jossa pyritään tappamaan ihmisiä kuin rottia, isketään samaan sarjaan kuin militanttien viherpiiperöiden iskut, joissa tuhotaan omaisuutta, ettei rottia tapettaisi laboratorioissa?
Mielenkiintoinen ilmiö joka tapauksessa, täältä kauempaakin tiiraten. Kaikista Smash Asem -jutuista huolimatta kuitenkin tuntuu, että täällä ei aktivistista vielä ole ihan tehty terroristia. Eihän?
Samasta aiheesta
Tags: aktivismi, Ihmisoikeudet, terrorismi, USA, ympäristö







2 comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2008/04/06/usa-pitaa-viherpiiperoita-pahimpana-turvallisuusuhkana/trackback/
Huhtikuu 6, 2008 at 1:29 pm
Matti Järvinen
No, ryhmä on toki olemassa, ja sillä oli 90-luvun puolivälissä äänenkannattajansa myös Suomessa, eli radikaaliekologinen Muutoksen Kevät -lehti. Tämä nuoruuttani kovasti innostanut lehti raportoi säännöllisesti ekotaaseista, kuten työkoneiden hävittämisestä moottoritietyömailla. Sitten suomalainen ympäristöliikehdintä taas maltillistui järjestötoiminnaksi. Yhdysvalloissa ELF on tuhonnut mm.laskettelukeskuksia ja rakenteilla olleita taloja. 2000-luvun alussa aktiivisimmat tekijät joutuivat vankilaan. On hiukan semanttinen asia, pitäisikö tätä nimittää terrorismiksi vai ei. Ihmisiä ei ole koskaan vahingoitettu. FBI:n terrorismimääritelmä on kuitenkin tehty niin väljäksi, että he voivat käyttää terrorismilakeja halutessaan. Amerikkalaiset vastakulttuurijulkkikset/filosofit John Zerzan ja Derrick Jensen ovat avoimesti kannattaneet ELF:in toimintaa. Zerzan kävi tänä vuonna Suomessakin puhumassa, ja kehotti “tuhoamaan sivilisaation”. Olennainen viite ja linkit on “anarchoprimitivism” Wikipediassa. Akateemista tutkimusta aiheesta on mm. Mathew Humphrey, “Ecological politics and democratic theory (Routledge 2007), siellä on analyysia mm.ekoterrorismin käsitteestä.
Huhtikuu 6, 2008 at 2:20 pm
Teppo
Mahtava taustatietopaketti. Kiitos, Matti!