Olin valokuvaajaystäväni kanssa tulossa lounaalta, kun hän seisautti minut. “Tuossa oli justiinsa sulle mielenkiintoinen tyyppi siihen sun sarjaasi.”
Jallis istui nurkan takana juomassa olutta ja polttamassa tupakkaa. Palasin juttusille “Moikka, kuvaan… sopisiko…” Sopihan kuvaaminen toki.
Kovin syvällisesti en osannut jäädä Jalliksen kanssa juttelemaan – tuntui kummalliselta, kun paremmin kuvaamisen hallitseva kaveri oli mukana. Jännittikin ehkä vähän. Onneksi se kuitenkin tarkoitti, että sain hyvää apua valaisemiseen, kun ystäväni piteli toista salamaa ja toisen saattoi heittää seisomaan maahan.
Jallis naureskeli, silpaisi yhden oluen loppuun ja aloitti toisen. “Työt ohi?” “Eäh, lounastauolla. Perusraksalla.” Kuvista koetimme sitten jälkikäteen tiirata, että joiko Jallis ykköstä vai kolmosta.
Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka aamu sadanteen kuvaan asti.
Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.
Samasta aiheesta
Tags: 100-tuntematonta, Canon-st-e2, Helsinki, Ihmiset, valokuvat
-
Päivitysilmoitus from Snapshot.fi on 15.6.2008 at 11.44

No comments
Comments feed for this article
Trackback link: http://pohdiskeleva.liftari.org/2008/02/12/95100-jallis/trackback/