#92 Adam

AdamAdam sattui sopivasti paikalle, kun etsin kuvattavaa Esplanadilta. “Enpä tiedä, en oikein tykkää olla kuvattavana.” Puhuin hänet kuitenkin mukaan. Kaipasin nuorta miestä, sillä ajattelin koettaa saada aikaan sellaista dramaattista valoa, jota ei oikein kehtaisi tyttösten kasvoille osoittaa.

“Hyvä on, otan sen sitten terapiana.”

Parikin hassua yhteensattumaa, muuten: Adam on Briteistä ja opiskelee Helsingin yliopistossa sosiaali- ja taloushistoriaa. Lena ja Moniek, joita kuvasin Adamia ennen, olivat myös ulkomaisia historianopiskelijoita samaisesta yliopistosta. Toisekseen, sosiaali- ja taloushistoria oli oma laaja sivuaineeni.

Saahan sitä maailmasta juuri niin pienen kuin mitä siitä haluaa tehdä.

Valo tulee kahdesta salamasta, joista toinen on 45 asteen kulmassa Adamin takana vasemmalla ja toinen suurin piirtein päinvastaisella puolella eli Adamin edessä oikealla. Takana oleva valo tekee näköjään vähän heijastusta linssiin.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka aamu sadanteen kuvaan asti.

Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.

Share this: These icons link to social bookmarking sites where readers can share and discover new web pages.
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google
  • Digg
  • Technorati
  • TwitThis

Samasta aiheesta

Tags: , , ,