#86/100 Kuutio ja Laura

Kuutio and LauraTässä on Kuutio (vasemmalla) ja Laura. Arvaisitko, että kuvat on otettu lappeenrantalaisessa kapakassa ja että tytöt olivat minulle ennestään tuntemattomia?

Olin käymässä isäni luona ja lähdin illalla kameran kanssa kaupunkiin. Varmistin baarissa baarimikolta, että kuvaaminen on henkilökunnan puolesta OK ja kävin pöytään. “Pyysin baarimikolta luvan häiritä teitä, sopiiko kuvata?”

Oikeasti tarina oli pidempi, istuin Kuution ja Lauran kanssa puolentoista tuopin ajan. Välillä annoin toiselle tytöistä valaisu- ja toiselle poseeraustehtävän ja sitten taas laitoimme kamppeet alas ja turisimme niitä ja näitä. Taisimme todeta yhdessä, että tällainen tuntemattomien valokuvausprojekti on aivan mahtava tapa ujuttautua vieraisiin pöytiin ja tavata uusia ihmisiä.

Kuution oikea nimi on muuten Annastiina. Sukunimensä takia häntä ryhdyttiin kutsumaan ensin Kuutiksi ja siitä sitten taipui Kuutio. Aika tyypillinen lempinimiväännöskaava Lappeenrannassa. Kuutio opiskelee venäjää Jyväskylässä, Laura tuuraa lastentarhassa mutta haluaisi töihin radioon.

Kuvat on valaistu yhdellä paljaalla salamalla.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka aamu sadanteen kuvaan asti.

Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.

Share this: These icons link to social bookmarking sites where readers can share and discover new web pages.
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google
  • Digg
  • Technorati
  • TwitThis

Samasta aiheesta

Tags: , ,