Vallilan puutalot ovat mahtavia. Valokin oli upea — aurinko paistoi pilviveron läpi niin, että maisema hohti komeasti, mutta varjot eivät olleet turhan jyrkkiä. Virittelin kameran niin, että sain mukavan näkymän lakavaan ruskaan ja puutalokadulle.
Ensin ohi käveli vanhempi mies. “Jaa, haluatko kuvan selästä, vai?” Totesin, että kyllä minä mieluummin ihan kasvokuvan ottaisin. “No sitten sinun on parempi odottaa jotakuta muuta.” Toivottelin hyvää päivänjatkoa ja sain vastaan jonkinlaisen murahduksen.
Petra ja Lionel tulivat pian toisesta suunnasta ja huikkasin heidät poseeraamaan. Lionel oli kovin, kovin epäluuloinen — jostain syytä tunnuin pelottavan lapsia. Puhuinkohan sitten liian kovalla äänellä, vai oliko musta takkini arveluttava? Ei voi tietää.
Alkuperäinen dia näytti upealta. Siinä iltapäivän värit olivat kohdallaan, mutta CD-levylle tallennetussa skannauksessa valoisat kohdat olivat palaneet puhki ja väritasapaino oli päin prinkkalaa. Harmitti vähän, tai ei ihan niin vähääkään. Toisaalta kasvojen palaminen puhki estää näkemästä Lionelin minulle antamaa hapanta irvistystä.
Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka arkiaamu sadanteen kuvaan asti.
Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.
Samasta aiheesta
Tags: 100-tuntematonta, Helsinki, Ihmiset, valokuvat, Yashica-Mat







No comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2007/10/03/73100-lionel-ja-petra/trackback/