Iiro ennätti pistellä pari askelta ohitseni ennen kuin sain hänen huomionsa. Hän oli kävelyllä, korvillä kuulokkeet ja minä yritin saada viestini läpi heiluttamalla käsiä. Ehdin jo luulla, että Iiro käytti vanhaa kunnon “en huomaa sinua” -temppua ohittamiseeni. Mutta ei, kun oikein kunnolla elehdin siinä ihan Iiron juoksupuvussa kiinni, mies pysähtyi ja kasvoille nousi kysyvä ilme. “Niin?”
Olin odotellut taas tovin, että saisin jonkun istumaan Hesperian puistosta kaadetun lehmuksen kannolla. Olin jopa koettanut kädellä, että kanto ei olisi turhan märkä — olisi kurja pistää joku kastelemaan takapuolensa ventovieraan ihmisen kuvausharrastuksen takia.
Iiro kävi istumaan ja napsin pari kuvaa. Hän vaikutti vähän jäykältä, joten pidin muutaman sekunnin tauko ja etsimään sopivan asennon. Näytti heti paremmalta. Kovin kauaa en viitsinyt Iiroa mallina istuttaa; on vain harvoja inhottavampia asioita kuin kylmä, joka seuraa treenilämmön katoamisesta syysillassa.
Suora salama on melko julma valo, ja päädyin käsittelemään kuvaa jälkikäteen, että siinä olisi vähän muutakin draamaa kuin välähdyksen littanaksi valaisema profiili. En tiedä, onnistuinko, mutta ainakin tuli harjoiteltua.
Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka arkiaamu sadanteen kuvaan asti.
Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.
Samasta aiheesta
Tags: 100-tuntematonta, Helsinki, salama, valokuvat, yö







No comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2007/09/18/62100-iiro/trackback/