“Kyllä voit.” Maijan vastaus oli niin mutkattoman myönteinen, että minulla menivät jauhot suuhun. Olin juuri sanonut hänele ensimmäiset sanani, selittänyt maanisella vauhdilla yhdessä henkäyksessä olevani valokuvaaja ja kysynyt, voinko ottaa hänestä kuvan. Yleensä joka ikinen kysyy vähintään, mitä varten kuvan haluan ottaa.
Maija oli menossa kirjastoon, yhteen tiettyyn. Hän halusi viettää päivän lukien kirjaa, jota ei mistä tahansa kirjastosta löydy. “Naurat jos kerron, mitä.” Vakuutin, etten naura. Sain kuulla, että kyseessä olivat nunnan muistelmat, joita Maija oli lukenut luostarissa viikkoa aiemmin. Olen unohtanut jo sekä kirjan nimen että kirjoittajan, mutta tästä paljastuksesta pääsimme kiinni uskontoihin ja mielenkiintoiseen keskusteluun. Vaihdoimme ajatuksia siitä, miten muiden uskonnollinen kokemus on kiehtova, vaikka oma vakaumus olisi erilainen - ja minä vaihtelin samalla objektiivejä, kun koetin etsiä sopivaa kuvakulmaa.
Maijan avoimuus ja energisyys tekivät minuun vaikutuksen. Ei pelkästään mutkaton suhtautuminen ventovieraan valokuvauspyyntöön, vaan koko keskustelu henki sellaista voimaa, jota toivoisi löytyvän ainakin rahtunen jokaiselta. Ehkä satuin juttusille oikeana päivänä, mutta hei - Maija nyt vaan oli ihana kuvattava ja loistava juttukaveri.
Kuvasin Maijan yhden Manolo Valdësin hovinaisen kainalon läpi.
Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka arkiaamu sadanteen kuvaan asti.
Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.
Samasta aiheesta
Tags: 100-tuntematonta, valokuvat
2 comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2007/09/07/55100-maija-patsaan-kainalossa/trackback/
Syyskuu 13, 2007 at 11:31 am
Tuomas
Moi
Blogiasi on ollut kiva seurata jo keväästä lähtien. 100 tuntematonta on vaikuttanut sen verran mielenkiintoiselta projektilta, että olen hyvin lähellä liittyä siihen itsekin.
Tuli näistä myönteisistä kuvattavista mieleen, että olisi hauska tietää miten usein, ja miten ihmiset yleensä kieltäytyvät kuvauksesta? Siinä saattaisi olla aihetta jopa yhden postin verran, koska veikkaan että tämä kiinnostaa muitakin.
–
Tuomas
Syyskuu 13, 2007 at 3:04 pm
Teppo
Kiitos kehuista, Tuomas.
Sanoisin, että kaksi kolmesta ihmisestä suostuu kuvaan. Välillä moni kieltäytyy peräkanaa, sitten taas menee pitkään ilman vastarintaa.
Toki tähän vaikuttaa sekin, ketä valitsee kuvattavaksi. Kauhean kiireiset eivät ole arjen häiritsemisestä kovin innostuneita. Samaten tuntuu, että pitkin matkaa supliikki on parantunut ja hommasta tullut luontevampaa, mikä näkyy kasvaneena luottamuksena. Kun oma itsevarmuus on kasvanut, on ihmisten helpompi suostua kuvattaviksi.
Suosittelen hyppäämistä haasteeseen. Opettavaista ja hauskaa on se.
Siksi sata tuntematonta. On aikaa oppia ja rutinoitua.