En oikein tiedä, voinko kutsua Mikaa ihan täysin tuntemattomaksi ihmiseksi. Olin katsonut sopivan kuvauspaikan Kaisaniemenkadulta ja Mika sattui olemaan ensimmäinen, joka käveli ohi. Pysäytin hänet ja ryhdyin juttusille ihmetellen, miten hän näytti jotenkin tutulta. “Joo, olen kirjastosetä”, hän vastasi, kun arvelin nähneeni hänet joskus jossain yliopiston kirjastoista. Nähneet siis olimme, mutta juttelut olivat jääneet “kiitos ja hei” -tasolle.
Tällä kertaa juttelimme vähän enemmän, joskaan kovin suuriin elämänsalaisuuksiin emme kyllä päässeet. Mika oli ruokatauolla ja vähän kiireen niskassa, joten koetin käyttää saamani pari minuuttia tehokkaasti. Se oli sinänsä helppoa, paljolti Mikan ansiosta. Hän ei kainostellut ja liikkui sinne minne pyydettiin. Tilanne puhui kevyenä puhumalla kuvaamisesta, mitä Mika oli kuulemma tehnyt bänditouhuihinsa liittyen.
Kuva aloittaa uuden kymmenen kuvan alasarjan tässä sadan kuvan projektissa. Tähän asti kuvat ovat olleet melko perinteistä kauraa, nyt koetan etsiä vähän uusia kuvakulmia. Ensimmäisen kuvan otin heijastuksena likaisesta, tummennetusta lasiovesta. Kuvan fiilis on käsitelty, mutta todellisuudessa siitä on säädetty vain kontrastia ja valotustasoja. Taustan kuvio on lasin läpi näkyvä marmoriseinä.
Samalla alkaa myös kuvien entistä tasaisempi julkaisutahti. Mikäli suuria yllätyksiä ei matkalle satu, julkaisen vastedes kuvan joka arkiaamu sadanteen kuvaan asti. Muistutan nyt vielä viimeisen kerran, että jos sarja maistuu, sopii sitä mainostaa. :”(Viime viikolla kiittelin aiemmin sarjaa julkisesti kehuneita, mutta ainakin muutama linkittäjä unohtui joukosta. Kiitoksia vielä Eerolle ja heti alkuun projektia mainostaneelle Tuijalle. Kirsikin nyt tarkemmin muistellessani muistaakseni joskus asiasta jotain mainitsi, vaan nyt en löydä, missä. Jos joku on vieläkin unohtunut listasta, pahoittelen. Sopii muistuttaa.)”:
Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka arkiaamu sadanteen kuvaan asti.
Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.
Samasta aiheesta
Tags: 100-tuntematonta, Helsinki, Ihmiset, valokuvat







3 comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2007/09/03/51100-heijastus-mikasta/trackback/
Kesäkuu 15, 2008 at 11:44 am
Pingback from Snapshot.fi
Syyskuu 3, 2007 at 8:34 am
Kirsi
Niin, Teppo, en itsekään muista, missä olen asiasta kirjoittanut, mutta olen kirjoittanut. Minusta on hauska seurata hankettasi, vaikka en kovin montaa kommenttia ole asiasta kirjoittanutkaan.
Syyskuu 3, 2007 at 5:16 pm
reeta
Ihana tää sun valokuvasarja!
Syyskuu 4, 2007 at 1:12 am
Teppo
Kiitos molemmille!