Viimeinen osa kansalaisjournalismin rappiosta (+mainos II)

Koska kahden edellisen merkintäni blogistankriittisiltä ja journalistisnostalgisilta tiimoilta käytiin keskustelua melkoisen räyhäkkäin sanankääntein [1] vielä viimeisen kerran palata aiheeseen, selkeyttääkseni aiemmin sanomaani ja suututtaakseni muutaman ihmisen lisää.

Kritiikkini terävin kärki on siinä, että vielä puoli vuosikymmentä sen jälkeen, kun blogitekniikka teki julkaisemisesta helppoa, tyylilajien kirjosta puuttuvat yhä vanhat kunnon asiaproosan perusgenret: repparit, feature-jutut ja henkilöhaastattelut sekä näiden modernimmat sekasikiöt ja johdannaiset. Tämähän taitaa olla tosiasia, jota keskustelussa ei ole pyritty kiistämään: Verkkokirjoittelu ammentaa tyylikirjoa lähinnä mielipiteellisestä kirjoittamisesta – jokainen on täällä oman elämänsä kolumnisti tai wannabe-esseisti.

Miten alati kasvavasta joukosta ei löydy tekijöitä, joilla olisi kunnianhimoa, intoa ja osaamista kokeilla tehdä jotain vähän haastavampaakin?

Olen ollut tekemässä pienlehtiä, ja niissä tilanne on ollut ikuisesti sama. On hemmetin vaikeaa saada harrastajakirjoittajaa juttukeikalle, missä pitäisi ihan oikeasti mennä johonkin ja jutella jonkun kanssa. Kaikki kirjoittaisivat mieluummin jotain noin niinkuin fiilispohjalta siitä yhestä kirjasta jonka just luin. Ajan ja resurssien puute [2] tosiaankaan ole vain nettiajan ilmiöitä.

Mutta silti. Eikä sitä nyt edes muutama tekijä löytyisi webbireppareillekin? [3]

Välidisclaimer: Vaikka, arvon lukija, pitäisit blogia, minä en vaadi sinulta mitään. Sinä ja blogisi, te olette ihan jees. Tai jos ette ole, niin minä jätän blogisi lukematta. Minä saan päättää mitä luen, sinä saat päättää mitä kirjoitat. Voimme elää rauhassa toisistamme tietämättä ja välittämättä. Piis. Tämä keskustelu koskee koko ilmiötä, ei oikeastaan ollenkaan sinua. Sinä et ole koko blogistan, et edes sen neuvotteleva virkamies. Relaa ja jatka omassa blogissasi kirjoittelua kuten aina ennenkin.

Tällä viikolla velloneessa blogit ja kansalaisjournalismi -keskustelussa on useaan otteeseen muistuteltu, että journalismi on muutakin kuin uutiskiimaa ja repparireissuja. Totta. Totta myös, että aniharva blogia pitävä ajattelee olevansa kansalaisjournalisti – en minä ainakaan. Sekin kuuluu kiistattomiin totuuksiin, että blogit ilmiönä ovat nykyisellään omimmillaan nimenomaan kommentoinnin ja keskustelun, eivät uutisoinnin ja raportoinnin areenana.

Blogikirjoittelu on oikeasti juuri sitä, mitä blogeihin kirjoittavat haluavat sen olevan. Blogiharrastus on nimenomaan harrastus, ja kukin tehköön sitä kuten parhaaksi näkee.

Jään kuitenkin kaipaamaan blogimaailman journalistisia extremeduudsoneita, jotka ihan vain harrastuneisuuttaan ja omasta mielenkiinnostaan jaksaisivat kokeilla vähän – ööö – journalistisempaa kansalaisjournalismia.

Mainos / Omakehu

Ihan rehellisesti sanoen blogit ja journalismi -keskustelu on minusta tympeä ja moneen kertaan käyty, mutta huomasin alkuviikosta tässä hyvän mahdollisuuden mainostaa omaa 100 tuntematonta -minirepparisarjaani. Se näet on juuri sitä jalkautuvan laadun kirjoittamista ja tuntemattomien juttuttamista, mitä blogistanissa näkee kovin vähän.

Repparisarjassa opettelen tulemaan kameran ja tuntemattomien ihmisten kanssa juttuun ja kuvaan sata minulle ennestään tuntematonta ihmistä. Pysäyttelen väkeä kadulta, tuppaudun seuraan kaupan kassajonossa ja väijyn viattomia istuskelijoita puistossa. Kuvaan vain, jos saan luvan (myös kuvan julkaisemiseen) ja koetan jutella aina sen verran, että tiedän vähän kuvaamastani ihmisestä.

Sadan kuvan sarjasta muodostuu melko kattava kavalkadi erilaisia ihmisiä. Samalla se on pieni kuvauskurssi, johon olen jo aiemmin rohkaissut ihmisiä mukaan. [4] Tuntemattomien ihmisten kuvaaminen on opettavaista, mutta myös hauskaa. Pieni kurkistus ulos omasta sosiaalisesta kuplasta tekee hyvää.

Olen nyt julkaissut 50 kuvaa, ja sarjan jälkimmäinen puolikas alkaa ilmestyä Pohdiskelevassa liftarissa maanantaina. Julkaisen yhden kuvan joka arkiaamu seuraavan kymmenen viikon ajan.

Ensimmäisen 50 kuvan aikana monet kyllä reaalimaailmassa kehuivat kuvasarjaa, mutta kävijöitä, blogikommentteja ja linkkejä tämä varsin työläs projekti keräsi mielestäni yllättävän vähän. Nyt tilanne on jo parempi, kiitos vaan kaikille tämänviikkoiseen kampanjaan osallistuneille. [5]

Minulla on pitkän sepustuksen päätteeksi ehdotus: unohtakaa kaikki tämä käsittämättömän pitkäveteinen jaarittelu kansalaisjournalismista [6] ja käykää tutustumassa tuohon kuvasarjaan. Jos tykkäätte, kertokaa muillekin. Ja jos haluatte tehdä jotain vastaavaa, varastakaa idea tai kehittäkää sen liepeiltä jotain uutta.

Ei maailma selittämällä parane. Tarvitaan tekoja.

EDIT: Niin, siis Marihan ryhtyi jo ennen tämän kirjoittamista tekoihin ja rustasi laajahkon raportin lasarettireissustaan. Jutussa minua tosin kiusaa se, että sen alusta jää vaikutelma, että Marinadin umpilisäkkeen tulehtuminen sai alkunsa minun jupinoistani. Har har.

Viitteet:
  1. – Keskustelua tässä blogissa 1&2, Sediksellä 1,2,3,4, jopa Hesarin Uutispöytälaatikossa – liikkeelle koko homma lähti Lounaani-blogin provokaatiosta.
  2. – eli laiskuus ja mukavuudenhaluisuus
  3. Edellisen merkinnän kommenttiketjussa mietittiin, miksi tekijöitä ei ole ja voisiko heitä tulla. Pitkä loru, suosittelen lukemaan sieltä.
  4. Maailmalla projekti on herättänyt innostusta ihan kiitettävästi. Flickrissä on 100 tuntematonta -ryhmä ja sillä myös omat nettisivut.
  5. Erityisen kauniit sanat tällä viikolla 100 tuntematonta mainostaneille: Mitvit, Valpurin Vinttikamari, Näkymä rannalta
  6. Teen muuten parhaani, etten enää koskaan mainitse sanaa ‘kansalaisjournalismi’ tässä blogissa.
Share this:
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Digg
  • TwitThis

Samasta aiheesta

Tags: , , , ,

  1. Just Sopivasti’s avatar

    Hyvä omakehuhan se. Ja prov.. siis haaste, kuka sen nyt tahtoo ottaa.

    Kansalaisjournalismi. Pitääpä tuumata tovi.

    Reply

  2. Kari Haakana’s avatar

    Tää on ihan legendaarinen trilogia nyt jo.

    Reply

  3. erkka’s avatar

    Loistava välidisclaimer!

    Olen tässä mutustellut aihetta päivän jos toisenkin ja yrittänyt miettiä jotain järkevää sanottavaa aiheeseen.

    Mitään ajatustimanttia ei vielä syntynyt, mutta päädyin listailemaan mahdollisia syitä kaipaamsi kansalaisjournalismin puutteeseen:

    1) Koulutuksen ja/tai esikuvan puute – Laadukkaan journalistisen sisällön tuottaminen ei onnistu useimmilta luonnostaan vaikka intoa olisi – tiedon puutetta on niin käytännön kuin käsitteidenkin tasolla. “Esimerkillinen kansalaisjournalisti kertoilee” -blogi pystyyn vaan ja mentoroimaan.
    Tässä suhteessa “100 tuntematonta” on varsin mallikasta toimintaa.

    2) Motivaation ja/tai motivoinnin puute – Ammattilainen saa aikansa vastineeksi rahaa, mutta amatööreille ei aina riitä edes lämmintä kättä, vaan usein on tyytyminen ammattitoimittajien varsin karkeaan palautteeseen. Monet bloggaajat saavat parhaat palautteet nanoyleisöiltään, joten siinä helposti urautuu tyydyttämään marginaalien tarpeita marginaali-aiheita käsittelemällä. Liian pienestä ja tutusta yleisöstä ei vielä kumpua sellaista rakentavaa kritiikkiä, joka edistäisi kehittymistä noin journalismin laadun kannalta. Noh, YLEn puolelta on tullut varsin mielenkiintoisia ja kannustaviakin pelinavauksia, mutta konsepti on vielä vähän hakusessa.

    Eli siitä vaan kaikki ammattilaiset kansaa sparraamaan. Selkeitä vinkkejä, esimerkkejä ja käytänteiden avaamista. Kehukaa silloin kun aiheellista, haukkujen sijaan kerro rakentavasti missä voisi olla kehittämisen sijaa.

    Reply

  4. Teppo’s avatar

    JS: Öh, ei tuota turhan vakavana haasteena tarvitse ottaa. Josko nyt joku teini innostuisi.

    Kari: Tattis. Huomasinkin jo, että olit ottanut “besserwissersedät” käyttöön.

    Erkka: Olen vetänyt pari kirjoittajakoulutusta ja yllättynyt, miten harva oikeasti osaa erotella journalismin tyylilajeja. Näin siitä huolimatta, että ne ovat tyrkyllä joka päivä töllössä ja kaiken maailman kotiin jaeltavissa lehdyköissä.

    Saatat siis olla tuossa koulutuksen/esikuvan puute -argumentissa ihan oikeassa. Ikävästi kärjistäenhän tästä voisi todeta, että blogeihin kirjoitetaan juuri niinkuin kirjoitetaan, koska muuta ei osata. [tähän ilkikurisuushymiö] (No, kyllä tuo motivoinnin puutekin pätee – blogistan suosii leppoisaa päiväkirjamaisuutta. mikä sitten puolestaan motivoi “blogimaiseen” tyylilajiin.)

    Summa summarum: hyviä pointteja.

    Apua tosin en odottaisi tämän enempää ammattijournalisteilta (kuten sanottu, esimerkkiä voi ottaa aina päivän lehdestä – ja kuka tervejärkinen sitä nyt alkaa potentiaalisia kilpailijoita positiivisella palautteella koutsaamaan) vaan opetuspuolelta. Löytyisikö kirjoittamisopetuksen ammattikunnasta joku, joka innostuisi vääntämään kirjoittamisen eri tyylilajeihin perehdyttävän nettioppaan? Sellaiselle saattaisi olla tänä (netti)kirjoittamisen kulta-aikana tilausta.

    Reply

  5. Mari(nadi) Koo’s avatar

    Ja minä kun olin jo mielestäni keksinyt niin hyvän syyllisen umpisuoleni tulehduttajaksi ;)

    Mjoo, no jäipä tämä kansalaisjournalistinen keskustelu sen ansiosta osaltani väliin. Mutta heitin äsken tuonne asiablogiini Kuukausiliitteen muotiblogit-jutun innoittamana tekstiä ja sinulle kysymyksen, josko Desthean muotiblogi jo olisi jotain kaipaamaasi.

    Reply

  6. Teppo’s avatar

    Ja minä koetin vastata sinne blogiisi, mutta kommentti hävisi jonnekin saharaan.

    Juu, kylä tuossa Desthean blogissa on paljon juuri sitä kaipaamaani tekemisen meininkiä. Ainut miinus siinä sitten on, että aihe ei nyt vain satu minun kolahdussektoriini. Siitä huolimatta hullut propsit hyvästä duunista Desthealle!

    Reply

  7. Mari(nadi) Koo’s avatar

    Sori, blogini napsii jostain syystä välillä kommentteja moderointiin.

    Itsekin tietysti joskus mietin, että Kulutusjuhla.comia ryhtyisi tekemään journalistisemmin, eli “oikeita juttuja”, mutta en tule sitä tekemään niin kauan, kun siitä en tienaa. Että jos joku nyt haluaa luoda kilpailevan kulutukseen keskittyvän kansalaisjournalistiblogin, niin ei kun vaan menoksi!

    Reply

  8. Teppo’s avatar

    Oikeastihan kulutusjuhla on journalistisessa mielessä parhaita blogeja – aina välillähän siellä on “testejä”, vaikka usein kirjoitustyyli on valtamediaa päiväkirjamaisempi. Lisäksi merkittävä juttu on se, että keräilette sinne siivuja muista blogeista eli koostatte sitä “sirpaloitunutta” “journalistista” aineistoa.

    (Hitto, onpa hankalaa varoa kj-sanaa :) )

    Reply

  9. Mari(nadi) Koo’s avatar

    Ah, kiitos vaan kehuista, kyllä nyt taas jaksaa linkkejä keräillä! :)
    Sinällään tuo linkkien keräily muiden kirjoituksiin on mielestäni varsin vaivaton tapa tuottaa blogiaineistoa: eipä tarvitse itse keksiä aiheita eikä edes ottaa vastuuta mielipiteistä, eheh. Joten sikäli luulisi, että niin monen muunkin aihepiirin ympärille voisi koostaa toimivan blogin.

    Mutta joo, onhan Kulutusjuhla itsellekin sellainen paikka, johon voi kirjoittaa toisin, kuin jos tekisi “valtamediajournalisimia”.

    Reply

  10. Teppo’s avatar

    Kulutusjuhlan konseptihan olisi hyvä runko vapaaehtoispohjalta ponnistavaan (verkko)julkaisuun. Siksi sitä tykkään niin kovasti kehua.

    Olennaisia elementtejä minusta siinä ovat (näin ulkoa tulkiten):

    • yksi teema, joka on riittävän kapea yhteiseksi punaiseksi langaksi mutta riittävän lavea, että aiheissa on on rutkasti valinnanvaraa.
    • valtaosa sisällöstä on keräilty muualta, eli uutta matskua saa kasaan kohtuullisen vaivattomasti ja säännöllisesti.
    • jonkin verran omaa sisältöä, eli ronskisti lisäarvoa pelkän linkkien kokoilun lisäksi
    • useita tekijöitä, mutta selkeästi yksi erityisen motivoitunut primus motor pitämässä hommaa rullaamassa. (Jos kukaan ei ota päävästuuta, lopulta koko homma kuivuu nopeasti.)

    Rakenne on simppeli, mutta pirun toimiva. Lisäämällä vähän omaa raportointia tuosta tulisi todella kovan luokan paketti. Tuon mallin voisi hyvin kopioida urheilublogiksi, viihdeblogiksi, politiikkablogiksi…

    Karden pointti projektiluontoisuudesta voisi olla yksi hyvä lisä, kun aiheen lisäksi rajaisi vielä julkaisun iän vaikka yhteen talvikauteen, voisi kirjoittajien olla helpompi raapia motivaatiot kasaan “vielä jaksaa” -periaatteella.

    Hankalinhan tuossa on se, että sille yhdelle vetäjälle, joka käytännössä on systeemin päätoimittaja ja toimitussihteeri samaan aikaan, on niin pirusti hommaa. Ja jos paketti sisältäisi tiukemmin tuotettua omaa raportointia, työn määrä kasvaisi eksponentiaalisesti.

    Mutta joo, iso hatunnosto Kulutusjuhlasta. Kehun sitä mielelläni. (Tämähän alkaa mennä aika tyypipuhtaaksi selkääntaputteluksi tämä.)

    Reply

  11. Mari(nadi) Koo’s avatar

    Taputaputapu vaan ja vielä voimahalit päälle :D

    Tietysti olen imarreltu ja on myös kiinnostavaa kuulla ulkopuolisen näkökulmat Kulutusjuhlaan. Kun sitä itse on kuitenkin vain tehnyt fiilispohjalta ja aihealueeseen kohdistuneen kiinnostuksen vuoksi. Kehitysideoita on toki ollut ja on koko ajan, mutta ne kuuluisat resurssit…

    Lisäisin vielä senkin, että vaikka erilaisen blogisysteemit ovat nykyisin varsin helppoja käyttää, niin “primus motorin” lisäksi olisi hyvä olla joku, joka osaa säätää tekniset asiat vähän vaativammallakin tasolla. Ellei se vetäjä itse osaa (minä en osaa).

    Projektiluontoisuus voisi olla toimiva malli monessa tapauksessa. Toisaalta itselle on kunniakysymys sekin, että Kulutusjuhla on pysynyt toimivana yli vuoden (ja tietysti koko kulutuskirjoitteluni jo pari vuotta).

    Reply

  12. Zepander’s avatar

    Paljon hyvää asiaa. Mut huom. jotkut (aika monet?) blogeja pitävät kirjoittavat myös työkseen. Paljonko siinä enää kiinnostaa vääntää työntekoa muistuttavaa kirjoitushommoo vapaa-ajallakin? Ei mua ainakaan yhtään. Kirjoitan mielelläni, mutta jos näen vaivaa kirjoittamisen eteen, sitten jonkun pitää myös maksaa siitä.

    Reply

  13. Teppo’s avatar

    Vielä kerran: Kukin kirjoittakoon kuten huvittaa ja sillä duunimäärällä mikä tuntuu sopivalta, koska harrastushan tämä ilmaiseksi kirjoittelu on. Kullakin on syynsä tehdä juuri kuten itse tekee.

    Kuvittelisi silti, että perinteisemmän journalismiväännön teko nappaisi edes jotakuta. Kyllähän sitä on printtiin gonzorepparia ilmaiseksi väännetty iät ja ajat, miksei webbiin?

    Reply