Tarkennuksena eliseen: Kun sanon, että suomalaisblogien kansalaisjournalismi on on paskaa, tarkoitan suurin piirtein samaa kuin mitä JV Lounaani-blogin kommenteissa: “[ -- ] tällä hetkellä kansalaisjournalismissa pääpaino on siinä sanassa “kansalais”. Journalismia näkee blogeissa todella vähän.”
Perinteisissä journalistisissa käytännöissä on ihan perkeleellisen paljon hyvää. Laatujournalismissa on kovat standardit sekä kirjoittamiselle, tiedonhankinnalle että ideoinnille ja rutiinit tätä pakettia pyörittämään. Siitä saisi ammennettua kansalaismediaan paljon ja monipuolisesti, jos joku vaan vähän viitsisi yrittää.
Bloggaajilla, jotka eivät elätä itseään kirjoittelemalla muihin medioihin, on tapana ottaa nokkiinsa, jos joku bloggaavista ammattikirjoittajista arvostelee blogistania. Se on sääli, ja vähän hassuakin. Kaipa tässä on kyseessä jonkinlainen arvovaltapeli, jossa arvon harrastajia ei tartte tulla neuvoon, sä et ny oo ollenkaan käsittäny ja mikä säkin luulet olevas.
Samasta aiheesta
Tags: Blogit, kansalaisjournalismi, media
-
Kyllä toimittajatkin osaavat kirjoittaa ihan hirveää huttua, myös töissä. Laatujournalismin standardit ovat kovia ja tehokkaita, mutta ei niitä aina osata printtimediassa noudattaa. Huonoimmillaan toimittajat menevät siitä, mistä aita on matalin. Parhaimmillaan journalistinen tiedonhankinta pystyy tuottamaan valtavasti parempaa ja mielenkiintoisempaa sisältöä kuin blogosfääri, jossa merkinnän sisällöksi riittää yksi oma havainto ja mielipide, jotka saattavat perustua esimerkiksi virheellisiin tietoihin.
Jotta pysyttäisiin oman navan ympärillä, otan itseni esimerkiksi. Kun bloggaan, kirjoitan vapaammin, en käytä juurikaan aikaa tiedonhankintaan ja kirjoitan lähinnä mielipiteitä. Kun olen töissä, saatan jättää jutun kirjoittamatta tai julkaisematta, jos näyttää siltä, että olen erehtynyt. Vapaa-ajalla blogatessa en siis käytä yhtä paljon etukäteisharkintaa kuin työtehtävissä.
-
Totta kyllä.
Blogosfäärin ongelmat ovat noin journalistisen laadun osalta saman tyyppisiä kuin pienlehdissä, joita olen ollut mukana toimittamassa. Harrastajatoimittajat eivät millään viitsisi tehdä haastatteluita tai mennä repparoimaan paikan päälle, vaan haluaisivat kirjoittaa (löysiä) esseitä ja (mukahauskoja) kolumneja kotikoneelta.
Taannoin blogosfäärissä mietittiin, voisiko kansalaisjournalisti päästä tiedotustilaisuuteen. Se tuskin on ongelma, vaan se, ettei kukaan kansalaisjournalisti uskalla mennä / vaivaudu menemään paikan päälle saati että esittäisi siellä niitä olennaisia kysymyksiä. Niinhän sitä pitäisi tehdä. Mennä paikan päälle. Nähdä. Kysyä. Tehdä havaintoja.
Ja, aivan kuten sanoit, niin ei aina vaivauduta tekemään myöskään valtamediassa. Mätää on sielläkin – ja siksi juuri tämä “kansalaisjournalistien” saamattomuus sapettaa, että haastettavaa olisi.
-
Tämäkin keskustelu on jossain varmasti käyty, mutta kuinka moni suomalainen blogaaja yleensäkin ajattelee olevansa kansalaisjournalisti?
En minä ainakaan. Enkä edes hirveästi arvosta, jos joku ulkopuolinen määrittäisi blogini kansalaisjournalismiksi. Vielä vähemmän arvostaisin, jos se joku vielä arvostelisi sen paskaksi sellaiseksi – sen kun ei ole tarkoitus sitä varsinaisesti ollakaan.
“Paskaa” kannattaa kaataa niskaan vasta siinä vaiheessa, jos joku liputtaa olevansa kansalaisjournalisti, mutta tuotokset ovat jotain muuta.
En tiedä, tuntuu, että näissä kansalaisjournalismikeskusteluissa mennään tietyin väliajoin ympäri ja sitten tullaan taas yhteen. Seuraavaa kierrosta ootellen.
Vai missaanko nyt jotain?
-
Blogeissa on aika paljon muitakin ulottuvuuksia kuin journalistinen.
-
Totta kai kukin saa itse kirjoitella blogeihin muutenkin kuin journalistisesti eli ihan miten haluaa, se keskustelu on kyllä käyty loppuun.
Mielenkiintoista minusta on, ettei ns. kansalaismediassa käytännössä kukaan kirjoita journalistisesti. Ei vieläkään, vaikka homma on kypsynyt jo useamman vuoden. Kansalaisreporttereja ei vain ala tupsahdella esiin, vaikka kuinka odottelisi. (Taitavat mennä oikeisiin palkkatöihin valtavirtamediaan, jos reportterin homma kiinnostaa.)
-
Jos päädytään siihen, etteivät läheskään kaikki (vai peräti suurin osa?) pyri olemaan kansalaisjournalisteja, niin minusta on, lievästi, kummallista että itketään/purkaudutaan siitä jos (kansalais)journalistisella -janalla ajateteltuna tavallisten ihmisten tuottama sisältö on usein huttua/paskaa/itsekeskeistä. Jos sisältöä ei ole luotu johonkin tarkoitukseen, eikä se pyri vastaamaan huutoon, niin sen arvostelu sen tietyn tarkoituksen viitekehyksessä on vain aikamoista mutkien suoraksi pistämistä.
Voi tietenkin olla, että tulkitsen turhankin tarkasti pilkun ja pisteen paikat tästä ja edellisestä postauksesta, mutta kun muutakaan ei ole tarjolla.
Hyvä kysymys sen sijaan kieltämättä on, että miksei varsinainen kansalaisrjournalismi ole nostanut päätään. Ehkei kyse ole siitä, etteikö paloja löytyisi, vaan siitä, että ne ovat hajautuneet tipoiksi, yksittäisiksi postauksiksi muiden jatkuvamman virran joukkoon.
Täysmittaisena ja jatkuvana journalismi, myös siis kansalaisjournalismi, on kuitenkin enemmänkin työtä – ja sen myötä mahdollisuuden rajat ja resurssit tulenevat monella nopeasti vastaan.
-
Eero: kyllä, tämä asia on niitä, jotka jonkun avainärsykkeen jälkeen käydään aina uudestaan ja uudestaan läpi.
Toimittajaa ottaa pattiin, kun blogien sisältö poikkeaa liikaa tshurnalistisesta ideasta. Bloggaajia ottaa pattiin, kun tshurnalistit tulevat kukkoilemaan ja kertovat, miten pitäisi tehdä (kun tässä ei nyt olla täyttämässä teidän kriteerejä). Seuraa käsien vääntelyä, kunnes aiheesta ei saada irti sitäkään vähää.
Viimeisimmän laajemman ininän tiimoilta suosittelen lukemaan ainakin Jere Majavan ansiokkaan kirjoituksen: http://blogit.helsinki.fi/tyonimi/journalismiako.htm ja kommentit omaan kirjoitukseeni http://www.karihaakana.net/arkistot/2005/04/muttaonkosiinae_sanoma.html
-
Haakana nyt vähän besserwissersetäilee. Sallittakoon kuukkelille 04.
Minusta on tympeää todeta, että keskstelu webin mahdollisuuksista tarjota journalistinen haaste valtamedialle journalistisin perustein olisi jo käyty tyhjentävästi pari vuotta sitten. Toki on todettu, että blogi on vain alusta ja ilmiönä kyse on uudenlaisesta sosiaalisesta verkostoitumisesta ja eri kokoluokkien yhteisöstä. Lopulta kuitenkin on kyse siitä, mihin alustaa ja ilmiöitä käytetään. Koko ajan tulee mukaan uusia tekijöitä, joiden kiinnostuksen kohteista ja kunnianhimosta on lopulta kiinni, mitä verkkoon tuupataan.
Bloggasin joskus muistiin merkinnän Irakiin sotabloggaajaksi lähteneestä amerikkalaisesta tädistä. Hullu ja itsetuhoinen veto, mutta siinä oli sitä tekemisen meininkiä mitä Suomessa ei toistaiseksi ole nähty. Toivoisin, että nähtäisiin. Toivoisin, että joku viitsisi yrittää.
Ehkä tätä eroa voisi jotenkin tiivistää siihen, että kirkasotsaisen idealistitoimittajan motto olisi jotakuinkin “kansan on saatava tietää”, kun taas blogistanissa turhan monen iskulause on “kirjottelimpas tässä nyt vähän jotain tällasta aikani kuluksi ja harrastusmielessä”.
Se on ihan jees, että suurin osa ihmisistä bloggaa haircuttia ihan silkasta kirjoittamisen ilosta ja löysin rantein. Mutta se tiedonvälityksen nuori idealisti minussa kaipaa niitä faktoja tsekkailevia ja maailmasta teräviä havaintoja tekeviä totuudentorvia kirjoittelemaan omaehtoisesti nettin. Edes muutaman.
On tässä jo ehditty odottelemaankin, kasvavalla aktiivisuudella blogistanissa vuodesta 2002. Ehkä kohta lopetan, luovutan ja siirryn napadadaan.
-
“Bloggaajilla, jotka eivät elätä itseään kirjoittelemalla muihin medioihin, on tapana ottaa nokkiinsa, jos joku bloggaavista ammattikirjoittajista arvostelee blogistania.”
Ei tässä nokkiin oteta, enemmänkin annetaan.
-
Besserwissersetäily tulee luonnostaan, kun on besserwissersetä. Ei kai nyt ole niin, että tuntuu siltä, että joku paremmin tietävä tulee neuvomaan, miten pitäisi toimia, häh? Eihän? Köh.
No mut siis. Minusta tässä ei ole tullut vieläkään ilmi sellaista, mitä ei olisi aiemmin kirjoitettu. Ydinongelma tuntuu olevan se, että meidän/teidän toimittajain mielestä blogeissa pitäisi olla enemmän ensikäden tietoja, raportointia. Oikeaa ensikäden tietoa ja raportointia pitäisi olla (jos luen oikein) jostain, mitä tapahtuu oikeasti tuolla ulkona. Tässä on tietysti sikäli ristiriita, että yhä useampi meistä on duunissa täällä sisällä elikäs internetissä. Täältä on huono spotata tulipaloja, panssaritaisteluita tai puoluekokouksia. Sen sijaan spotataan pieleen meneviä mainoskampanjoita, mystisesti muuttuvia Wikipedia-artikkeleita ja tuollaista. Voisiko tällaista kirjoittamista pitää raportointina?
Puuttumatta nyt siis sitten edelleenkään siihen, että mistä tällainen vaatimus nousee ja onko se meille/heille bloggaajille mitenkään relevantti tai mielekäs.
-
Nää, enemmän ottaa päähän tämän keskustelun taustoihin kuuluvien tekstien esittely sellaisessa sävyssä, että oletetaan että ne olisivat minulta lukematta.
Jos nyt oikein rautalangasta vääntäisi tätä turhautumistani, niin olen odotellut / toivonut, että tämä verkkojulkaisemisen helpottuminen (joka on blogi-ilmötä selittävä tekninen tekijä) olisi tuonut verkkoon uusia (todennäköisesti nuoria) yhteiskunnallisesti ja verkon/kulutuskulttuurin ulkopuolelle suuntautuneita kirjoittajia, jotka alkaisivat ottaa vanhan kunnon journalistisen raportoinnin käytäntöjä haltuun (ns. kansalaisreporttereita). Näin ei ole käynyt, vaan homma on pysynyt lähes sataprosenttisesti mielipidekirjoituksellisena.
En minä raportteja tulipaloista kaipaa. Tavallisista ihmisistä ja ilmiöistä, pikemminkin. Asioista, jotka tapahtuvat tuolla kaduilla ja pöpeliköissä.
Ilahduttavaa tietenkin on se, että tässä vuosien kuluessa hyviä asia(ntuntija)bloggaajia on tullut enemmän. Tyylilaji on silti pysynyt, no, blogimaisena.
Syitähän tähän voi olla monta. Varmaan ilmeisin on, että verkkokirjoittelun mielekkääksi kokevat yhä edelleen lähinnä me nörtit, jotka vietämme päivät pitkät täällä verkossa muutenkin. Kirjoittajat, jotka puuhastelevat “tuolla ulkona” kirjoittelevat yhä mieluummin pienlehtiin. Tuollaiselle kirjoittelulle ei välttämättä löydy yleisöäkään, joka on verkko/kulutuskulttuuriorientoitunutta, minkä seurauksena sitten taas työntö/veto ohjaavat kirjoittamaan jonnekin muualle. Raportointihan on melkoisen työlästä puuhaa ja vaatii aikalailla harrastuneisuutta, joten pieni yleisö tarkoittaa nopsasti hiipuvaa motivaatiota.
Toinen syy voi sitten olla se, että jos raportoiva tyylilaji kiinnostaa ja siihen on lahjoja, tulee melko nopeasti rekrytoiduksi valtamediaan, missä sitä yleisöä sitten on. Kolumnistejahan mahtuu lehteen pari, toimittajia parikymmentä.
-
Eeron havainto siitä, että “journalistiset” pätkät ovat pirstaloituneet kaiken muun sekaan, voi muuten olla oikea. Tässä sitten avainasemaan juttujen löytymisessä nousevat linkittämiset ja sirpaleita kokoavat blogit.
Kulutusjuhlahan tekee hyvää työtä juuri kokoamalla näitä sirpaleita kuluttamisesta, mutta muista aiheista tällaista koostetta ei taideta toimittaa.
Suomen Diggiä odotellessa.
-
“enemmän ottaa päähän tämän keskustelun taustoihin kuuluvien tekstien esittely sellaisessa sävyssä, että oletetaan että ne olisivat minulta lukematta”
Mä pistin nuo omat linkkini lähinnä Eerolle, kun olin lukevinani, että nämä eivät välttämättä olleet tuttuja.
Ehkäpä noita uudenlaisia kirjoittajia on tullut, mutta me ei vaan olla niitä noteerattu. Tai sitten ne ovat vasta tulossa, kunhan kasvavat ulos Habbosta ja Galtsusta.
Se, että kirjoituskykyiset rekrytoidaan/rekrytoituvat valtamediaan pitää tietysti paikkansa. Samalla tavallahan reitti on aiemmin kulkenut pienlehdistä isompiin.
-
Voi muuten olla, ettei “yhteiskunnalliselle verkkopienlehdelle” ole yksinkertaisesti tilausta, koska toistaiseksi sen potentiaalinen lukijakunta (joka muodostaisi raportointia motivoivan yhteisön) on vielä verkkovastarintaista ja pysyttelee liiaksi paperiuskollisena. Tilannehan on tietenkin muuttumaan päin, kunhan, kuten sanoit, riitävästi Habbo-sukupolvea tulee tiedostavaan ikään.
Jotenkin on tarve vääntää tätä vielä rautalangasta kun tuntuu niin pirun väärinymmärretyltä, mutta kaipaan siis tekstiä/sisältöä, joka ei lähde “kävin täällä muutenkin ja kerron nyt, millaista oli” -ajatuksesta vaan ajatuskuviosta “millaistakohan tuolla on – mennään, katsotaan ja kerrotaan”.
-
Minusta olisi kanssa kiva lukea sitä kansalaisjournalismia, mutta en ole siihen juuri törmännyt (ainakaan siinä muodossa kuin minä sen näen).
Itse ajattelen sen niin, että kun bloggaaja tekee usein tätä töiden jälkeen omalla vapaa-ajallaan – niin kovin syvälliseen panostukseen ei riitä aika eikä mielenkiinto, varsinkaan ilman mitään rahallista korvausta.
Joitain yksittäisiä rypistyksiä on löytynyt ja löytyy nimenomaan sieltä täältä, samaan paikkaan sellaisia ei nähdäkseni ole kerääntynyt.
Itse kyllä olen kuvabloggauksen ystävä ja luen pääasiassa niitä missä on paljon kuvia. Varmaankin se luetaan lapsellisuudeksi ja niin muodoin en saisi osallistua koko keskusteluun.
-
Jahas. Eikös sitä journalismia voi lukea sanomalehdestä? Minulle ainakin blogistan on sosiaalinen verkosto, keino tarkkailla sitä, miltä näyttää toisten arkipäiväinen napa, ja verrata sitä omaan napaansa. Ja tämä ei toimi, jollei jokainen kirjoita omasta navastansa.
Bloggailu on tapa saada päiväkirjalleen palautetta. Se puoli tästä blogistanista on leviämässä. (ihan näin perstuntumalta vaan)
Tärkeää ei ole se, että syntyy uutta tietoa, vaan että saa jauhaa paskaa, joku vielä saattaa kuunnella. Minusta tuollainen ajatus, että jos jostain aiheesta on jo keskusteltu ennenkin, ei siitä enää sen jälkeen pitäisi keskustella, ellei se tuo jotain uutta näkökulmaa kaikille. Yksinäinen paikka tästä maailmasta tulisi, ja hiljainen, jos kaiken saisi sanoa vain kerran.
Ehkä suomessa vain on niin luja usko siihen, että lehdistö kertoo asiat niin kuin ne ovat. Ne jotka haluavat kirjoittaa itse, hakeutuvat alalle.
Miksi blogien pitäisi olla ensisijaisesti kansalaisjournalismin väline? Tietokonekin oli alkuun ihan jotain muuta kuin mesettämistä varten.
Tästä blogista olen pitänyt kyllä, ja olen sen omaan blogiini linkannut. 100 tuntematonta oli mielenkiintoinen idea, toivottavasti jälkimmäinen puolisko saadaan pian alulle.
Suomessa on sananvapaus, joten jokainen ilmaiskoon itseään siten kuin parhaaksi katsoo. Sehän toimittajien pyhä mantra on: “Meillä on oikeus kirjoittaa”.
-
“Ehkä suomessa vain on niin luja usko siihen, että lehdistö kertoo asiat niin kuin ne ovat. Ne jotka haluavat kirjoittaa itse, hakeutuvat alalle.”
Tässä saattaa olla avaimista koko homman ymmärtämiseen. Minusta kuitenkin haastajaa kaivattaisiin. Ihan niinkuin pienlehdet ovat haastaneet valtamediaa aiemmin.
Vielä, tolkutonta tautologiaa uhmaten: nykyisen kaltainen blogistan on ihan ymmärrettävä ilmiö nimenomaan sosiaalisena verkostona ja joukossa on paljon hyviä kirjoittajia. Tyylilajit kuitenkin rajoittuvat perinteisen mielipiteellisen kirjoittamisen eri genreihin – pakinoita, kolumneja asiasta ja omasta elämästä, laajimmillaan esseitä. Pieniä (tuote)sähkeuutisia toki siellä täällä tehdään, myönnetään.
On luontevaa, että tätä kamaa on suurin osa. Harrastajapiiri on kuitenkin laajentunut melkolailla, ja olisi kuvitellut tyylilajikirjon laajenevan reportaaseihin, feature-juttuihin ja henkilöhaastatteluihin. Näitähän tehdään sekä uutis- että ajankohtaisprinttiin, televisioon ja radioon. Olisi vaikea uskoa, etteivät ne sovi lainkaan nettiin.
Todellinen syy on kuitenkin varmaan siinä, että nämä luetellut tyylilajit ovat työläitä. Kuten Halo Efekti sanoi: “Itse ajattelen sen niin, että kun bloggaaja tekee usein tätä töiden jälkeen omalla vapaa-ajallaan – niin kovin syvälliseen panostukseen ei riitä aika eikä mielenkiinto, varsinkaan ilman mitään rahallista korvausta. “
-
Palaan vielä aiheeseen, kun Poynterin kautta satuin Lostremoteen, jossa lainataan Jeff Jarvisia taannoisessa konferenssissa:
“…in response to an audience member’s point that newspapers do the legwork and bloggers only comment: “All I can say is that I look forward to a conference where we don’t have this argument and we talk about the possibilities of what we can do together.” (http://www.lostremote.com/2007/08/28/vs-thinking-watch-opa-in-london/)
-
Onhan se näinkin, ei toimittajien pitäisi jumittua nalkuttamaan siitä, että he tekevät jalkatyön ja muut vain kommentoivat. Asiantuntijabloggaajat voivat toki spotata virheitä toimittajien havainnoissa ja parantaa heidän työtään, toki.
Mutta toisaalta, ei minusta blogipuolellakaan pitäisi voida jäädä hymistelemään, että “me ollaan pirun hyviä kommentaattoreita noin niinku yhteisönä, mitäs me sinne kentälle lähtemään”.
-
Pitää muistaa että bloggaajat eivät ole mikään homogeeninen joukko. Osa jää hymistelemään kuten sanoit, osa ei, luultavasti valtaosaa ei kiinnosta pätkääkään (koska he pitävät mielestään verkkopäiväkirjaa).
-
Päivitysilmoitus from Oikeita totuuksia » Blog Archive » Uusmediaa hubin kautta - mistä hubi? on 5.9.2007 at 10.44
22 comments
Comments feed for this article
Trackback link: http://pohdiskeleva.liftari.org/2007/08/27/jatkoa-kansalaisjournalismin-rappiolle/trackback/