#47/100 Alwin (ja Silvia)

Alwin (and Silvia)Alwin oli äitinsä Silvian kanssa kahvilla kadunvarsipöydässä, kun paukkasin ulos aterialta. Jotenkin kaksikossa oli hauskaa persoonallisuutta ja rupesin juttusille kyselemään kuvauslupaa. Kieleksi valikoitui sekalainen englanti-saksa: Silvia puhui saksaa, minä englantia ja Alwin vähän molempia. Hauskaa, miten pitkälle huonosta aktiivisesta kielitaidosta huolimatta selviää, kun kuullun ymmärtää kohtuullisesti.

“Teillä Suomessahan on melko elävä tanssikulttuuri, eikö?” Silvia kyseli. Alwinin ystävä oli asunut vuoden Tuusulassa ja käynyt usein tansseissa. Juttelimme tangosta, siitä miten pohjoisen maan sovitus on argentiinalaista melankolisempi. “Kansan mentaliteetti siirtyy musiikkiin, siitähän siinä taitaa olla kyse”, Silvia arveli. Helppohan tuollaiseen stereotypisointiin oli yhtyä. Kai se jostain kansanluonteen syvistä vesistä kumpuaa, se mollivoittoisuus.

Olin ajatellut välttää kuvien käsittelyä mustavalkoiseksi, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen. Se ei johdu siitä, että kadunvarsikuvassa on aika doisneaulainen tatsi vaan kuvattavien pyynnöstä. Silvia kertoi arvostavansa erityisesti mustavalkopotretteja ja oli vähän pettynyt, kun kerroin kuvaavani pääasiassa väriä.

Tämä on teille, Silvia ja Alwin.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Kuvat ja englanninkieliset tekstit on jo aiemmin julkaistu Flickrissä.

Share this:
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google
  • Digg
  • Technorati
  • TwitThis

Samasta aiheesta

Tags: , , , ,