Kääntyessäni pyörällä Helsingin kaupunginteatterin kaarteesta Linnunlaulun sillalle näin koirapuistosta tomerasti Töölönlahden suuntaan kävelevän Johannan. Olin jo aiemmin ajatellut, että haluaisin ottaa melko pian kuvan jostakusta Helsingin ratapihan yläpuolella, ja ajattelin hetkeni tulleen - Johanna vaikutti kuvaukselliselta. Kiihdytin vähän tahtia, että saisin hänet kiinni ennen kuin hän ehtii sillan yli.
Johanna säpsähti kysymystäni, josko voisin kuvata, mutta jotenkin hän vakuuttui siitä, ettei nyt ole kyseessä runkkari vaan muuten vaan vähän erikoinen tapaus. Valotin muutaman ruudun naisesta ja hänen koirastaan ja jatkoimme rupattelua.
Paljastui, että kamerakammoaan valitellut Johanna oli varsin kokenut esiintyjä, jonka tanssikoulussa ovat kuvaamassa käyneet monet. “Normaalisti en tällaisessa tilanteessa olisi suostunut kuvattavaksi.” Kun hän nyt kuitenkin suostui, pyysin häntä vähän avaamaan syitä.
Johanna kertoi, että jokin tavassani puhua sai hänet vakuuttuneeksi siitä, ettei nyt ole mistään kovin vaarallisesta kyse. Siksi toisekseen olin kohtelias ja hyväntuulinen, joten suora kieltäytyminen olisi tuntunut kohtuuttomalta käytökseltä. Tästä keskustelu soljui mallini muihin kuvaajakokemuksiin. “Parhaat kuvaajat eivät korosta egoaan, vaan heidän läsnäoloaan ei oikeastaan edes huomaa.”
Tutun kuuloinen havainto. Ihmiskuvaajina naiset tuntuvat keskimäärin olevan aivan ylivertaisia, he osaavat uida tilanteeseen kuin tilanteeseen valtavan järjestelmäkameran kanssa ja saada ihmiset tuntemaan olonsa kotoisaksi salamavalojen räiskeessä. Ei ihme, että ala on ammattipuolella naisistumassa, vaikka teknisviritteisessä harrastamisessa miehet tuntuvat vielä olevan enemmistö.
Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Kuvat ja englanninkieliset tekstit on jo aiemmin julkaistu Flickrissä.
Samasta aiheesta
Tags: 100-tuntematonta, Helsinki, Ihmiset, Suomi, valokuvaus







No comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2007/06/13/5100-johanna-ja-koira/trackback/