#1/100: Leena, Itäkeskuksen hattunainen

Leena the hat lady Leena oli ensimmäinen tuntematon ihminen, josta otin valokuvan Sata tuntematonta -projektiin. Olin lähtenyt Itäkeskukseen varta vasten kuvausreissulle, ja alun perin olin ajatellut ottaa ensimmäiset kuvat jo matkalta.

Keksin kuitenkin jatkuvasti erilaisia tekosyitä, joiden verukkeella en mennyt juttelemaan. “Liian tylsä.” “Kiireinen.” “Turhan haastava.”

Tallinnanaukiolla näin Leenan ja totesin, että nyt on otettava itseään niskasta kiinni. Tällä eläkeläisrouvalla oli niin jumalattoman erikoinen hattu, että se oli yksinkertaisesti vain saatava kuvaan. Kävelin suoraan Leenan ja hänen kanssaan juttusilla olleen keski-ikäisen miehen luo ja aloitin keskustelun pahoittelemalla häiriötä.

Kun pyysin kuvaa ja kehuin hattua, Leena vaati rahaa. Nauroin, mutta lopulta annoin taskustani kolikon. Hermostutti melkoisesti pyytää tuntemattomalta ihmiseltä palvelusta ilman sen kummempaa veruketta. Vaikkei kuvassa poseeraaminen ole mikään iso juttu, tuntui vähän kummalliselta mennä sellaista pyytämään.

Kehut hatusta Leena otti vastaan tyytyväisenä. Hän kertoi neuloneensa hattunsa itse, Gloriasta näkemänsä muotikuvan perusteella. Siitä oli kuulemma kymmenisen vuotta, ja hänellä oli parikin samanmallista mutta eri väristä hattua kotona. “Ja on minulla iso tukkakin.”

Kyselin niitä ja näitä ja kuulin paljon. Leenan mies ja poika olivat kuolleet ja hän eli pienellä eläkkeellä Itäkeskuksessa. Tällaiset istuskeluhetket aukiolla tuntuivat olevan tarpeellisia, täällä oli tuttuja. Yksi tärkeimmistä taisi olla tämä nyt seurassa istunut mies, joka olisi ikänsä puolesta voinut olla lähes tulkoon Leenan poika. “On hyvä, että on ystäviä.”

Tämä merkintä aloittaa Pohdiskelevassa liftarissa Sata tuntematonta -sarjan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Kuvat ja englanninkieliset tekstit on jo aiemmin julkaistu Flickrissä.

Share this:
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google
  • Digg
  • Technorati
  • TwitThis

Samasta aiheesta

Tags: , , ,

Kesäuusinnat!

Sitäpä.

Siksi toisekseen, kun on suomalaisia kuvissa niin ajattelin että hyvähän tämä sarja on suomeksikin tuottaa. Jos vaikka joku uusi tyyppi löytäisi vahingossa kuvien ja stoorien äärelle tällaiviisiin.