‹ 1000 vanhaa pyörää Senaatintorilla •
Uusi innostukenpuuska sai minut kaivamaan naftaliinista vanhan idean ja jalkautumaan kaduille ottamaan kuvia ihan tuntemattomista ihmisistä. Tässä on eläkepäiväänsä Tallinnanaukiolla viettänyt Leena, jolla oli mahtava hattu. Itse neulottu, tietenkin.
Harrastajavalokuvaajien suurimpia ongelmia on, että me otamme ihan saakelin tylsiä kuvia. Siihen on pitkälti syynä rohkeuden puute - harrastelija ei uskalla kuvata mitään mielenkiintoista.
Olen aloittelemassa valokuvausprojektia, jonka utooppinen tavoite on kuvata muutaman seuraavan kuukauden kuluessa sata minulle ennestään tuntematonta ihmistä. Kun näen kaupungilla kulkiessani mielenkiintoisen tyypin, menen juttusille, vaihdan muutaman sanan ja pyydän saada ottaa kuvan. Perusjuttuja, joita journalistin hommissa pitää (kuvan ottamista lukuunottamatta) tehdä usein. Kuulostaa helpolta.
Sosiaalisen kynnyksen ylittäminen ei kuitenkaan ole kovin vaivatonta. Keskustelun aloittamiseen pitää usein tsempata lähes yhtä paljon kuin silloin, kun koetti mennä juttelemaan sille baarin näteimmälle tytölle. Takaraivossa takoo pelko, että toinen pitää idioottina ja sanoo ei. Eihän se mitään oikeasti haittaa, mutta paatumattomasta ja mukavuudenhaluisesta se tuntuu ikävältä.
Monissa valokuvakouluissa käsittääkseni järjestetään kursseja, joissa tarkoituksena on opetella juuri kontaktin ottamista kuvattaviin. [1] Käytännössä harjoitteiden sisältö on pitkälti sitä samaa, mitä nyt itse ajattelin harrastuksekseni ja kirjekurssina tehdä.
Sosiaalisen rohkeuden kehittäminen on keskeistä niin hyvän journalismin kuin sisällöllisesti hyvän kuvaamisenkin kannalta. [2] Hyvät jutut ja kuvat eivät saa jäädä haaveiksi siksi, ettei tekijä kehtaa.
Tervejärkisellä ihmisellä karttuu harjoittelun myötä rohkeuden lisäksi sosiaalinen kyvykkyys. Mitä useamman kerran on idiootti, sitä useampaa sosiaalista mokaa tietää varoa. Kovin pitkään kuvaustilanteisiin ei rymistele kuin norsu posliinikauppaan. Epäonnistu uudestaan, epäonnistu paremmin. [3]
Leikkimielisesti tätä pientä projektiani voisi kutsua vaikkapa kansalaiskuvajournalistin perusrohkeuskurssiksi. Jos joku haluaa liittyä joukkoon, tervetuloa. Pistin projektini tueksi pystyyn Flickr-ryhmän, johon ideasta innostuvat voivat tulla mukaan. Blogitsekin voi osallistua, tai vaikka pöytälaatikkoon. Tässä ei ole tärkeintä kuvien esittäminen, vaan rohkeus niiden ottamiseen
Samasta aiheesta
Tags: 100-tuntematonta, journalismi, kansalaisjournalismi, lomo, valokuvat, valokuvaus







16 comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2007/04/27/kansalaiskuvajournalistin-rohkeuskurssi/trackback/
Huhtikuu 27, 2007 at 9:06 pm
Pingback from kasbach
Kesäkuu 23, 2007 at 4:46 pm
Pingback from Aukea.net - Valokuvaus
Tammikuu 18, 2008 at 8:17 am
Pingback from Tammikuu 2008 diginews, digikamera, digitaalikamera
Helmikuu 16, 2008 at 10:41 am
Pingback from Havaintovihko - Tuomo Björkstenin blogi
Huhtikuu 27, 2007 at 12:30 pm
Suviko
Oletko muuten kelannut miten kameran ulkonäkö (kuvaajan olemuksen lisäksi) saattaa vaikuttaa kuvaustilanteisiin? Lomo on vähemmän pelottava kuin järkkäri isolla putkella. Pikkupokkari on aika turvallisenoloinen. Kaikkein vähiten jengi tuntuu pelkäävän kännykkäkameraa.
Huhtikuu 27, 2007 at 3:00 pm
Teppo
Juu, flickrin puolella mietin asiaa enemmänkin. Mutta juuri tuolla logiikalla otin aluksi käyttöön Lomon ja vasta myöhemmin ryhdyn pelottelemaan ihmisiä järkkärillä.
Huhtikuu 27, 2007 at 3:02 pm
Teppo
Ja ihan ehdottomasti tästä kertyy kokemusta oman ulkonäön vaikutuksesta siihen, miten erityyppiset ihmiset suostuvat kuvatuksi (hypoteesi on suuntaan itsellä puku: pukumiehet helpompia - rento vaatetus: nuoriso ei pelkää)
Huhtikuu 28, 2007 at 11:37 pm
Suviko
http://www.coolhunting.com/archives/2006/08/lomography_side.php
http://www.tuhatsanaa.net/kansalaiskuvajournalistit_rohkeuskurssille
Huhtikuu 29, 2007 at 12:16 am
Teppo
Suviko: Ei saa vinkkailla tuollaisista kasseista tai on pakko köyhän toimittajan tehdä verkkotilauksia. Taas.
Huhtikuu 30, 2007 at 1:12 pm
Heidi
Pohdiskeleva liftari täyttää tänään vuosia! Paljon onnea Tepolle. Ja mahtavaa vappua kaikille!
Kesäkuu 24, 2007 at 3:44 am
Idukka
Aivan loistava idea! Itse opiskelen viestintää ja juuri sosiaaliset tilanteet vieraiden ihmisten kanssa (haastattelu jutuntekoa varten yms.) jännittävät kokematonta eniten, kun ei semmoisesta kokemusta ole. Tämä kuulostaa aivan mahtavalta keinolta valaa ihmisiin rohkeutta. Josko sitä itsekin uskaltaisi tarttua kameraan…
Elokuu 21, 2007 at 8:10 am
Riia
Rohkeus…minkä URL:n sanon ja minkä todella pidän?
Elokuu 21, 2007 at 9:27 am
Teppo
Häh?
Huhtikuu 15, 2008 at 9:29 pm
Teppo
Tänne on ruvennut tulemaan poikkeuksellisen paljon ihmisiä suoraan osoitteen perusteella. Missäköhän tämä juttu on mainittu? Anyone?
Huhtikuu 16, 2008 at 8:37 am
36!jc
Tampereen teknillisen yliopiston TT-Kamerat -valokuvauskerho on järjestämässä “100 Tuntematonta” -kuvausprojektin, jota varten vinkkinä oli meidän intrassa linkki tälle sivulle!
Huhtikuu 16, 2008 at 9:14 am
Teppo
@36!jc, kiitos tiedosta. Mukavaa kuvausprojektia Tampereelle! Pankaahan linkkiä sitten tulemaan kuviin, vanhana ylioppilaskuvaajana ja tamperelaisena olisi mukava nähdä otoksianne!