Suomen Digg auttaisi löytämään blogihelmiä

Joulukuusta asti Pohdiskelevan liftarin henkisissä naapuriblogeissa:”(Mediablogi taisi ennättää ensin, sen jälkeen asiaa on pohdittu ainakin Oikeissa totuuksissa ja havainnoitu Tuhat Sanaa-blogissa.)”: on esitetty havaintoja siitä, että yhteisölliset linkkipalvelut tyyppiluokkaa digg tai del.icio.us ovat tekemässä tuloa Suomeen. On tullut Blogispottia, Kerro.fi -saittia ja Bongaa.infoa [1]

Suomalaiset palvelut ovat tervetullut lisä kansainvälisten rinnalle, sillä suomalaiset herkut hukkuvat globaalissa mittakaavassa helposti. Blogistanissa alkaa olla niin paljon tavaraa, että merkintäjä jyviin ja akanoihin lajitteleva yhteisö olisi hemmetin hieno juttu. Suomen Digg auttaisi löytämään helmiä.

Ongelma on, ettei käyttäjiä ole. Eero esittää hyviä huomioita kriittisestä massasta ja sen saavuttamisen vaikeudesta - voi olla, ettei esimerkiksi Blogispotti saa tarpeeksi käyttäjiä, että se alkaisi oikeasti toimia.

Toinen pullonkaula on, että nämä suomalaiset palvelut ovat toistaiseksi kohtuuttoman kökköjä käyttää eivätkä tarjoa suoraa hyötyä yksittäiselle käyttäjälle. Oikeasti menestyneet sosiaaliset veppipalvelut, kuten Flickr ja del.icio.us:”(Hypermedialaboratorion Ilkka Kaikuvuo on kirjoittanut del.icio.usin käytöstä blogiinsa hyvän artikkelin)”: toimivat, koska käyttäjät pistävät tavaraa talteen nimenomaan omaa käyttöä varten ja merkkaavat niihin avainsanoja:”(Tuija kirjoitti tägien käytöstä merkinnän, jonka jälkeinen keskustelu on poikkeuksellisen mielenkiintoinen.)”:, että löytäisivät ne itse. Sosiaalisuus on oikeastaan sivutuote, mutta siitä hyötyvät kaikki. Tieto järjestyy suuressa järjestelmässä folksonomioihin vahingossa: valtavaan kaaokseen syntyy massan kautta ainakin jonkinlaista järjestystä.

Kaipa se kipeä peruskysymys kuuluu: Onko suomenkielisiä veppikäyttäjiä/blogiharrastajia tarpeeksi, että tällaiset palvelut voivat ylipäätään toimia?

Viitteet:
  1. Lisäsin muuten Pohdiskelevan liftarin merintöjen loppuun linkit, jolla merkinnät voi bongata Blogispottiin tai Kerro.fi:hin. Toivon, että niitä aletaan käyttää ahkerasti

Share this: These icons link to social bookmarking sites where readers can share and discover new web pages.
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google
  • Digg
  • Technorati
  • TwitThis

Oletko lukenut jo nämä?

Mie oon pohtinut, että yksi ratkaisu voisi olla alueellisten filttereiden rakentaminen diggiin et kumppaneihin.

Mietitään nyt vaikka Kontulan ostarin potkimisvideota. Sitä kävi katsomassa valtava määrä suomalaisia, mutta niillä luvuilla video ei vielä nouse YouTuben etusivulle eikä siten saa lisää julkisuusboostia.

Olisihan se kätevää, jos voisi valita diggistä näytettäväksi vain oman kaupungin/alueen/maan tapahtumat tai niillä asuvien ihmisten lähettämät linkit.

Joo, joku tuon tapainen juttu voisi toimia. Vaatisiko se sitten muuta kuin Googlen tyyliin “hae vain suomenkielisiltä sivuilta” -option, mikä olisi helppo toteuttaa diggissä ja del.icio.usissa?

Käyttäjien lätkimiin avainsanoihin luottaminen ei kyllä kannata, suurin osa jättäisi varmasti paikkamerkinnät tekemättä tai kirjoittaisi ne stadin slangilla tai jollain muulla käsittämättömällä molotuksella. YouTube ja Flickr eivät siis kuulu tuohon kielivalintavisiointiin.

Kun noita palveluja katsoo, niin suomalainen blogosfääri on vielä liian pieni sisällöntuottaja. Mutta onhan Digg pullollaan myös perinteisestä mediasta nousevaa sisltöä.

Read/Write Webissä oli vasta vertailu siitä miten amerikkalaiset tiedotusvälineet ovat mukana Web 2.0-kekkereissä ja mittarina oli Digg/Newswine/Delicious -tuki. Siinä vertailtiin myös RSS-syötteiden tarjontaa, mikä taitaa olla jo sitä ykspistenollaa.

Sitä kriittistä massaa tuskin saavutetaan täällä kovin helposti ilman tiedotusvälineiden osallistumista. En tiedä onko noista Suomen pligg-viritelmistä vielä yksikään sillä tasolla, että paikallinen mediatalo siihen tarttuisi. Tosin luulisi kävijöiden kelpaavan.

Mitä luulette, mikä talo ottaa ensi askeleen? En ainakaan veikkaa Almaa, jolle se RSS:kin tuntuu olevan vielä vieras käsite.

Mitkä kaikki muut toimijat voisivat osallistua leikkiin? YLEn arkistot ainakin. Tilastokeskus? Eduskunta ;)

Erittäin mielenkiintoinen linkki, Erkka.

Olisiko ensimmäisenä joukossa Satakunnan kansa, kun niillä on jo oma blogiskopistikin?

Epäilen kyllä melkolailla, ettei noista suomalaisista pyrkyridiggeistä ole isojen mediatalojen innostajiksi. Jotenkin säälittävää, että sekä kerro.fi:ssä että blogispotissa parhaiden joukossa on viidellä äänellä…

Joo, vielä on kaukana se digg-efekti, että kärkeen nousu kaataa linkin päässä olevia palvelimia :D

Nyt kun olen linkittelytuulella, niin teemaa hipoen pari mielenkiintoista postausta maailmalta, joissa käsitellään mitä eroa on Digg-etusivulle pääsemisen ja “A-list”-bloggaajan linkittämäksi tulemisen välillä:

Kerro.fi:ssä otettiin eilen käyttöön revshare, eli juttuja lähettämällä saa osan mainoskakusta.

Tommonen löytyy kans: http://www.herkkusia.com/

Olisi mennyt ohi ellei puolituttu lukiolainen olisi Mesessä maininnut. Hitto että sitä tuntee itsensä kalkkikseksi. :I

Herkkuset ovat todella viihdepainotteisia. Itse kaipaisin jotain ihan muuta.

Jep. Koitan itse saada tuttavapiirin houkuteltua deliin. Sosiaalisen median kans on sama ongelma kuin ennen numeronsiirtoa liittymissä. Millonkohan joku keksis helpon tavan vaihtaa sisältöpulautintagayspalvelusta toiseen kaikkine linkkeineen ja kuvineen ja rakentais suuren FlickrDeliciousGoogleYouTubeISoveljen ja ja ja…

Asiasta viidenteensataan: ei tullu kutsua Sanoman toimittajakouluun. Kylhän niitä hakijoita oli pipona, mut väitän, että mulla ois tiedonhaun & verkkomedian käytön puolella sellaisia vahvuuksia joilla ois luullut pärjäävän yhdistettynä graduavaille-VTM-tutkintoon. Pitäis vaan mennä jonnekkin periferian lehdykkään kesäksi maksamaan oppirahat vissiin eka ennen kuin yrittäis HS:lle uusiksi. :I

Mulla onnistu vaihto Bloglinesistä Gooogle Readeriin export-import -säädöllä. Poikkeuksellisen helppoa oli se.

Mutta joo, toi toimittajakoulu oli aika kumma juttu. Jos on 1400 hakijaa, niin miten siitä valitsee 20? Harmi, ettet tullut valituksi, oisit voinut tulla meidän toimitukseen kesätöihin moikkaamaan… Vai oisitkos mennyt verkkomediataitoines verkkotoimitukseen?

Tällainenkin löytyi:
http://www.jonhs.net/puskaradio/

Eniten olisi kiinnostanut kaupunki, mutta myös se verkkopuoli Hesarilla. Mietin viel hakisko kesäksi duunin vai kirjottaisko gradun ohella freenä ulkona puistossa juttuja uuden läppärin kans. <3 There’s no place like 127.0.0.1. :)

Oli pakko kaivaa tämä blogijuttu esiin ja kirjoittaa kommentti. Tämä ei olemainos vaan pikemminkin kiitos.

Luin tämän kirjoituksen silloin, kun tämä oli tuore ja tämä sai meidät Blogispotissa miettimään palvelun tulevaisuutta ja kehittämistä, Pitkälti tämän kirjoituksen pohjalta syntyi idea lähteä kehittämään palvelua entistä enemmän hyötypalvelun suuntaan. Palveluksi, jossa voisi löytää mielenkiintoisia blogikirjoituksia ja blogeja, mutta samlla hallita omia blogisuosikkejaan ja hyödyntää suosikit-ominaisuutta omien tarpeiden mukaan.

Ja nyt se osio, jonka joku saattaa kokea mainokseksi, mutta en osaa tätä kommenttia muullakaan tavalla lopettaa.

Edellä mainittu isompi kehitysaskel on nyt otettu ja uudistunut palvelu ilmestyi linjoille viime yönä. Aiomme jatkaa tulevaisuudessa valitulla linjalla ja kehittää hyötyominaisuuksia entisestään.