Niin surku kuin tämä onkin, joudun heittämään pyyhkeen toistaiseksi kehään paljon keskustelua herättäneessä, mutta paikalleen jumahtaneessa blogilehtihankkeessa. Työnantaja tarjosi pätkäsopimukselle jatkoa vuoden 2007 loppuun asti, ja haaveilen gradun tekemisestä täysipäiväisen työn sivussa.
Siinäpä se ensi vuosi näppärästi meneekin, töiden ja opiskeluiden parissa. Muulle ei jää aikaa, kun pitäisi jonkinlaisia perhe- ja kaverisuhteitakin pitää yllä.
Jos joku kokee asian omakseen, saa minun puolestani omia idean ja jatkaa tästä. Jo käydyssä julkisessa keskustelussa on jonkin verran pohjaa konseptin kehittelylle ja voin myös referoida uudelle projektin vetäjälle kahden kesken eri ihmisten kanssa käymiäni taustakeskusteluita, jos tarpeen.
Ja sori Olli, jäi ne skaippaamisetkin tekemättä. Mutta vielä minä siellä koneen ääressä killun, joten kilauta, jos jotain jäi hampaankoloon. Ja saa ottaa yhteyttä myös muuten vaan.
Samasta aiheesta
Tags: blogilehti, henkilökohtaista







1 comment
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2006/12/11/blogilehti-minun-osaltani-jaihin/trackback/
Joulukuu 11, 2006 at 7:31 pm
Olli S
Teppo, onnittelut duunista.
Ei sille lehdelle ole kukaan muukaan kai tehnyt mitään. Eilen tosin selailin yhden print-on-demand-lafkan hintoja, mutta ei sen kummempaa.