Tuija haastoi “joo, ja…” -improvisaatiopeliin:
“kommentoi kolmea eri blogia niin, että komppaat blogissa esitettyä ideaa, lisäten vielä jonkun täydentävän uuden ajatuksen.”
Rakentavaa keskustelua siis, kivaa! Kokeillaan.
Marinadi kertoo Jyrki Lehtolan ajatelman innostamana, että “olen aina ollut sitä mieltä, että kahdenkeskisiin tapaamisiin soveliasta toimintaa on kävely.” Tuota ajatusta pitäisi soveltaa enemmänkin, ja laajemmin. Nytin kolumnisti Riku Siivonenhan kertoo monasti pohtineensa fiksuja “sulkapallokaverinsa” kanssa. Pitänee ruveta sopimaan kavereiden kanssa treffejä urheilukentille ja hölkkäpoluille!
Opilas tölvii hiljattain julkistettuja töllön mieskanavia, ja toteaa siinä sivussa muusikoista ja poliitikoista, että
Molempia haastatellaan vain, kun niistä tulee “ajankohtaisia” eli ennen vaaleja/levynjulkaisua. Molempien jorinat voi arvata etukäteen vaikkei haluaisikaan. Koko hommasta jää vissyveden suutuntuma: kummallinenontto poreilu.
Harhar, juuri näin! Lisäksi molemmille lasketaan uskomattoman suureksi ansioksi, jos osaa jotain toisen reviirille kuuluvaa. Musisoiva poliitikko! Yhteiskunnallisesti tiedostava muusikko!
Koetin selailla blogeja blogilistan kautta löytääkseni kolmannen kommentoitavan, mutta luontevasti mistään ei tullut “joo, ja…” -fiilistä. “joo, ja…” -metodi ei nyt vaan toimi, ei tällä väsymysasteella. Hiustenleikkuusta[1] ei vaan irtoa.
Paitsi että Tuijan haasteessa on kyllä aatetta ja kipinää, jolla sytytellä pientä sisäistä roihua.
Improvisaatioteatterin harjoituksien ydintä, rakentavan vuorovaikutuksen kaavaa “Joo, ja” voi hyvin soveltaa blogeihin. - - Tuloksia käytetään keskustelun aineistona perjantaina konfabulaarissa, jossa haluaisin virittää keskustelua väitteestä “lukemiesi blogien kommentoiminen on vähintään yhtä tärkeää blogipersoonasi muodostumiselle kuin se mitä omaan blogiisi kirjoitat”.
“Joo, ja” -metodi on ainakin minulle jotenkin arkijärkinen tapa keskustella. Sillä saa eniten irti. Se on myös työkalu, jolla jalostetaan juttuideoita. “Joo, mutta” -metodi on siihen hemmetin huono. Eikös tämä ole ihan perusbehavioralismia: jätetään huonot huomiotta, palkitaan hyvästä:”(Maalainen selitti hiljalleen tätä peruskoulutuskeinoa postauksessaan koirasusista, jossakin sivulauseessa.)”:. Ja hyvää syntyy.
Väite blogipersoonastakin on paikallaan. Tässäkin nappaan taas analogian reaalielämästä: se, kenen kanssa hengaat ja kenet tunnet, on urasi kannalta yhtä tärkeää kuin se, miten hyvin hommasi hoidat.
That said, inhoan itsetarkoituksellisesta sosiaalista pelaamista sekä reaalimaailmassa että verkossa. Kaverien valitseminen hyötynäkökulmasta on - niljakasta. Pyrkyryydeksihän sitä sanotaan.
- Hiustenleikkuu tarkoittaa blogiterminä päiväkirjamaista tilitystä oman elämän asioista, jotka eivät itse asiassa ole kovin mielenkiintoisia. Koetin löytää tälle määritelmälle jotain alkuperää, mutta epäonnistuin. Jos joku osaa kertoa käsitteen etymologiaa, arvostaisin kommenttia. ↩
Samasta aiheesta
Tags: bloggaaminen, meemit, Tuhat-sanaa
3 comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2006/11/09/improvisoitu-sosiaalivinkkauspeli/trackback/
Marraskuu 9, 2006 at 10:20 am
Pingback from Mieto Marinadi: Improvisaation kautta blogikommentointiin
Marraskuu 10, 2006 at 5:51 am
Pingback from Tuijan esityksen suunnittelua - Bloggaaminen ja ajankäyttö - University of Helsinki Confluence
Marraskuu 9, 2006 at 1:23 am
Tuija
“Joo, mutta” on tosiaan tyrmäys yhdellä iskulla. Ei ihme, jos ideointihalu siitä latistuu jos muttia tulee liian usein vastaan.
Eikä sekään ihme, että bloggaamisen aloittamista harkitseva empii: sen lisäksi, että on ihan tarpeeksi kamala ajatus miettiä, että alkaisi joka toinen päivä sitoutua muodostamaan jonkun järkevän repliikin maailman menosta, pitää vielä miettiä, kenen repliikkejä kehtaa kommentoida ja mitä se itsestä kertoo.
Tästähän alkaa kehittyä teoria ja käytännön niksi bloggaamisen aloittamoista harkitsevalle: kerää muutaman ihmisen rinki, aloittakaa jokainen oma uusi bloginne yhtaikaa ja kommentoikaa toisianne! Siitä se taatusti lähtee eikä kuole samalla lailla kuin jos yksinään yrittäisi.