Tehtaankadulla oli Anna Politkovskajaa muistamassa useita satoja, ehkä jopa tuhansia ihmisiä[1] Tunnelma oli harras. Paikalla oli myös paljon ystäviä, kaikki allapäin. Hinkstoona tiivisti eilisessä postauksessaan varmasti hyvin monen tunnelmat.
Itse mielenosoituksessa tunnelma oli harras. Puheista ei väkijoukon keskelle kuullut juuri mitään, mutta eipä kuullut muutakaan. Jossain vaiheessa miesääni alkoi kovaan ääneen kailottaa: “Osasyy tästä kuolemasta kuuluu Tasavallan presidentti Tarja Haloselle, joka ei missään vaiheessa ottanut puheeksi Venäjän ihmisoikeustilannetta.” Joku otti sitten asiakseen huutaa kahta lujempaa “Älä puhu paskaa”, mihin häiriköinti loppui.
Ei niin, että Venäjän ihmisoikeustilanteesta olisi puhuttu tarpeeksi. Ei ole, ei todellakaan. Mutta sisäpoliittinen välihuutelu ei kuulu kansainväliseen muistotilaisuuteen.
Otin jonkin verran kuvia ja latasin niitä Flickriin. Haakana ehti ensin – taisi pistää kuvat verkkoon jo paikan päältä. Perustin Politkovskaja-kuville ryhmän, johon sopii liittyä.
- Hesarin uutisen mukaan paikalla oli yli tuhat ihmistä, mikä olisi kaksi kertaa niin paljon kuin esimerkiksi Moskovassa. ↩
Samasta aiheesta
Tags: Anna-Politkovskaja, Helsinki, Ihmisoikeudet, Kari-Haakana, mielenosoitus, sananvapaus, Suomi, valokuvaus
-
Pingback from Sanat on 8.10.2006 at 22.26
-
Pingback from Tuhat sanaa | on 8.10.2006 at 22.12
-
Olihan siellä väkeä. Hyvä niin.
Ajattelin muuten haastaa sinut: http://jatkuva.funktio.net/2006/10/12/elavien-kirjoissa/



8 comments
Comments feed for this article
Trackback link: http://pohdiskeleva.liftari.org/2006/10/08/kuvia-politkovskaja-mielenosoituksesta/trackback/