Aamun Hesarissa Auschwitzin keskitysleiriltä selvinnyt tšekkiläiskirjailija Arnošt Lustig toteaa, että pahin natsien leiriläisiin kohdistama rikos ei ollut tappaminen, vaan ihmisarvon loukkaaminen – ihmisten häpäiseminen ja kohteleminen eläiminä.
Kommentti vie ihmisoikeusajattelun syville vesille.
Ihmisoikeuspuhe on viimeisimmän viidenkymmenen vuoden aikana vakiintunut juristien jorinaksi ja joutunut kiusallisen kauas juuriltaan, siis pois tällaisten Lustigin esittämien toteamusten luota. Minun sukupolvelleni ihmisoikeudet tuntuvat olevan juttu, johon joko uskotaan tai ollaan uskomatta miettimättä sen kummemmin sitä, mille koko litania sanan- ja uskonvapaudesta ja kaiken maailman julman kohtelun kiellosta perustuu.
Ihmisoikeuksien pohjaidea on hemmetin simppeli. Alimmaisena ajatusrakennelmassa on se käsitys, että ihminen on sen verran erityislaatuinen elukka, että sillä on itsessään arvoa ja tuota arvoa pitää suojella. Kyse on siis ihmisen arvokkuudesta (human dignity), joka mielletään erittäin korkeaksi moraaliseksi arvoksi (moral value), jota sitten turvataan juridisesti oikeudella (human right).
Koko rakennelma siis kaatuu tai pysyy pystyssä tuon perustavan arvon varassa.
(Tosin esimerkiksi ihmisoikeuksien julistuksessa arvellaan koko laajemmankin systeemin seisovan ihmisten kunnioittamisen varasssa. Jos tähän uskoo, niin ihmisoikeuskelkkaan kannattaa lähteä mukaan jo oman nahkansa takia, mutta tämä on ajatuksen sivujuonne.)
Ihmisoikeuspuhe eksyy nykyään liian usein vetoamaan monimutkaisiin kansainvälisiin sopimuksiin ja sen vielä monimutkaisempiin tulkintoihin, mikä vieraannuttaa yksinkertaisesta perusajatuksesta. Useissa tapauksissa riittäisi sanoa, että ei ihmiselle saa tehdä noin, se on länsimaisten perusarvojen vastaista. Sillä, ovatko kidutettavat sotavankeja, murhaajia vai terroristeja, ei ole tässä suhteessa mitään merkitystä.
Lustigin kommentti on tässä vanhan polven muistutus meille nuoremmille siitä, mistä koko hommassa on kyse: ihmistä pitää kohdella aina ihmisenä, ei koskaan elukkana.
Samasta aiheesta
Tags: Arnošt-Lustig, auschwitz, filosofia, ihmisarvo, Ihmisoikeudet, keskitysleirit
4 comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2006/09/29/pahin-rikoksista-on-ihmisarvon-loukkaus/trackback/
Syyskuu 29, 2006 at 11:10 am
matti
Kun olen koulutukseltani filosofi, teen yhden erottelun:
-Moraalinen arvo katsotaan jonkin kohteen ominaisuudeksi.
-Se ettei jotain saa tehdä, on kohteeseen koskevaa toimintaa koskeva rajoite.
Nämä ovat eri asioita. Mielestäni arvoista puhuttaessa täytyy aina olla mielekästä vertailla onko a vai b arvokkaampi. Ns.ihmisen arvokkuus ei tarkoita ihmisen “arvoa” tässä mielessä, vaan rajoitetta ketä hyvänsä ihmistä kohtaan suunnatulle toiminnalle.
Syyskuu 29, 2006 at 12:06 pm
Teppo
Nyt sivistykseni ei riitä argumentaatiosi seuraamiseen, Matti. Avaatko sitä yleiskielelle, niin osaan ehkä sanoa siihen jotakin.
Syyskuu 29, 2006 at 2:06 pm
matti
Voimme antaa arvoa (value) vaikka kauniille ihmiselle. Hänellä on enemmän kauneusarvoa kuin useimmilla, mutta ehkä silti vähemmän kuin superkauniilla. Samoin kaikkien arvokkaiden ominaisuuksien suhteen.
Ihmisen arvokkuus (dignity) ei liity arvokkaina pidettyihin ominaisuuksiin. Ideana on pikemminkin asettaa rajoituksia sille, millä tavoin ihminen saa toista ihmistä kohdella. Nämä rajoitukset ovat riippumattomia siitä, onko kyseessä “hyvä” tai “huono” ihminen.
Kaikki ihmiset eivät ole samanarvoisia siinä mielessä, että toiset tosiaan ovat kauniimpia jne. kuin toiset. Kaikkien kohtelua kuitenkin rajoittavat samat ihmisoikeusperiaatteet.
Lokakuu 1, 2006 at 11:35 am
Teppo
Taidamme puhua vähän eri kielellä, minkä takia pelkään, että puhumme vähän toistemme ohi.
Miellän digniteetin kaikille ihmiselle kuuluvana arvokkuutena, jonka tärkeys tulee siitä, että se kiinnittyy moraalikäsityksiin, mitä alkuperäisessä tekstissä nimitin moraaliseksi arvoksi. “Every human has equal value in his/her dignity”, tyyppisesti. Tässä saatan mennä terminologian kanssa pahasti metsään, koska olen lukenut filosofiaa lähinnä sivun sieltä, toisen täältä. Korjauksia otetaan vastaan.
Kirjoitan asiasta, koska vaikka ihmisoikeusperiaatteet rajoittavat ihmisten kohtelua, ne on jouduttu johtamaan jostain. Määritelmän mukaan “oikeus” on perusteltu vaatimus.
Perustelu jokaiselle ihmiselle pelkän ihmisyyden perusteella kuuluville oikeuksille on nähdäkseni (ja tulkintani mukaan) nimenomaan jokaiselle ihmiselle kuuluva arvokkuus. Ei oikeuksia oikeuksien, vaan arvokkuuden vuoksi.
Eli vielä kerran: ihmisarvo on se, minkä takia ihmisiä pitää kohdella ihmisinä. Ihmisyys velvottaa.