Syyskuu 2006

Nelonen tiesi kertoa eilen, että keskusrikospoliisi tutkii netissä valtion korkeimpaan johtoon kohdistunutta kunnianloukkausrikosta.

“Epäiltynä on tamperelainen yksityishenkilö. kertoo Nelosen uutiset. Epäillyt rikosnimikkeet ovat törkeä kunnianloukkaus, kunnianloukkaus ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Kohteena ovat olleet lähes kaikki Suomen huippupoliitikot ja vähemmistöt.”

Taidanpa arvata, kenen ja millaisista saiteista on puhe. Niillä on muuten pilkattu neekerinnussioiksi ja lesbokommarihuoriksi myös muutamia bloggaajia. Taisin minäkin saada osani jossain vaiheessa. Onko lukijoissa muuten muita herjatuksi joutuneita?

Hyvä, että homma on otettu hoitoon. Poliisi tutkii, syyttäjä tarvittaessa syyttää ja sitten jää tuomioistuimen päätettäväksi, onko pysytty perustuslain takaaman sananvapauden raameissa vai ei. Tämä on nyt sitä sananvastuuta, ei väärää mieltä olevien lynkkaaminen vihaisen väkijoukon voimin.

Kun eilen kirjoittelin ihmisarvon loukkaamisesta, toivoin antavani työkaluja tämäntyyppisten keissien hahmottamiseen. Tässä meillä on tyyppi, joka on käyttänyt ihmisoikeuttaan, sananvapautta, ja nyt häntä kohtaan on käynnissä rikostutkinta. Ihmisoikeusloukkaus?

Kun lähdetään miettimään asiaa siltä kannalta, että ihmisoikeuksien tehtävä on suojata jokaiselle kuuluvaa ihmisarvoa, nähdään, että sananvapautta on joissain tilanteissa mielekästä rajoittaa. Jos “tamperelainen yksityishenkilö” tieten tahtoen pyrkii loukkaamaan muiden ihmisten / ihmisryhmien ihmisarvoa kirjoituksilla ja kuvilla, jotka tekevät heistä pikemminkin eläimiä kuin ihmisiä, on pelin puhaltaminen poikki paikallaan. Ihmisarvon nimissä ja ihmisoikeuksien hengessä.

Aamun Hesarissa Auschwitzin keskitysleiriltä selvinnyt tšekkiläiskirjailija Arnošt Lustig toteaa, että pahin natsien leiriläisiin kohdistama rikos ei ollut tappaminen, vaan ihmisarvon loukkaaminen – ihmisten häpäiseminen ja kohteleminen eläiminä.

Kommentti vie ihmisoikeusajattelun syville vesille.

Ihmisoikeuspuhe on viimeisimmän viidenkymmenen vuoden aikana vakiintunut juristien jorinaksi ja joutunut kiusallisen kauas juuriltaan, siis pois tällaisten Lustigin esittämien toteamusten luota. Minun sukupolvelleni ihmisoikeudet tuntuvat olevan juttu, johon joko uskotaan tai ollaan uskomatta miettimättä sen kummemmin sitä, mille koko litania sanan- ja uskonvapaudesta ja kaiken maailman julman kohtelun kiellosta perustuu.

Ihmisoikeuksien pohjaidea on hemmetin simppeli. Alimmaisena ajatusrakennelmassa on se käsitys, että ihminen on sen verran erityislaatuinen elukka, että sillä on itsessään arvoa ja tuota arvoa pitää suojella. Kyse on siis ihmisen arvokkuudesta (human dignity), joka mielletään erittäin korkeaksi moraaliseksi arvoksi (moral value), jota sitten turvataan juridisesti oikeudella (human right).

Koko rakennelma siis kaatuu tai pysyy pystyssä tuon perustavan arvon varassa.

(Tosin esimerkiksi ihmisoikeuksien julistuksessa arvellaan koko laajemmankin systeemin seisovan ihmisten kunnioittamisen varasssa. Jos tähän uskoo, niin ihmisoikeuskelkkaan kannattaa lähteä mukaan jo oman nahkansa takia, mutta tämä on ajatuksen sivujuonne.)

Ihmisoikeuspuhe eksyy nykyään liian usein vetoamaan monimutkaisiin kansainvälisiin sopimuksiin ja sen vielä monimutkaisempiin tulkintoihin, mikä vieraannuttaa yksinkertaisesta perusajatuksesta. Useissa tapauksissa riittäisi sanoa, että ei ihmiselle saa tehdä noin, se on länsimaisten perusarvojen vastaista. Sillä, ovatko kidutettavat sotavankeja, murhaajia vai terroristeja, ei ole tässä suhteessa mitään merkitystä.

Lustigin kommentti on tässä vanhan polven muistutus meille nuoremmille siitä, mistä koko hommassa on kyse: ihmistä pitää kohdella aina ihmisenä, ei koskaan elukkana.

Nepalissa viikonloppuna helikopterin mukana kadonnut suomalaisdiplomaatti Pauli Mustonen on ensimmäinen ihminen, jolta muistan pummaanneeni tupakkaa ja jonka kohtaloa joudun seuraamaan aamun lehtien onnettomuusuutisista. Tapasin Mustosen useaan kertaan Nepalin-matkaani liittyen, sekä ennen matkaa ja sen aikana. Mukava mies, ymmärsi ilmasto- ja ihmisoikeusasioita. Juuri nyt hän nauttii komennusmaassaan erityistä huomiota, sillä Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella hän on myös EU:n korkein edustaja Nepalissa.

Muistan erityisen hvvin, miten istuimme patiolla, joimme viskiä ja kuuntelin briiffausta Nepalin vallankumouksen jälkeisestä poliittisesta tilanteesta.

Tunnistin helikopterin matkustajalistalta myös pari muuta nimeä. Koetin esimerkiksi saada haastattelun WWF:n Chandra Gurungilta, mutta minut ohjattiin hänen alaisensa puheille.

Tilanne tuntuu kummalliselta. Uutiset hyppäävät varoittamatta silmille ja iskevät tunteisiin. Maailma, josta eilen saattoi vielä tehdä nokkelaa analyysiä sivustakatsojan roolista, muistuttaa että minä ja tuttuni olemme tässä virrassa ihan samalla tavalla mukana kuin kaikki ne muutkin, joita en tunne.

Uh… Huomenta, maailma, miten pyyhkii? Samassa sopassa ollaan. Nyt täytyy vain toivoa harvinaista, hyvää uutista: helikopterin matkustajien löytymistä elossa.

Edit: Seuraavaa uutista ei tarvinnut odottaa aamuun asti. Turmakopteri löytyi, eikä eloonjääneitä ole. Surullinen olo.

Tietokato niittää näin syksyllä viljaa minun tietoviljelmilläni. Viime viikolla meni blogi, nyt kovalevy. Eilisiltana 250 gigan ulkoinen LaCie päästi kesken iltaa ruman korahduksen, pihahti päälle ja kuoli pois. Levylle oli tuhansien valokuvien ja satojen mp3-muotoon muutettujen älppärien koti, ja nyt se lakkasi olemasta.

Onneksi olin kaksi viikkoa sitten käynyt ostamassa varmuuskopiointia varten uuden kovalevyn. Kaikesta LaCien sisällöstä oli kopio, vieläpä edellisenä yönä otettu. Kovalevyn kuolema maksoi tällä kertaa vain kohtuullisen summan rahaa. Korvaamattomia menetyksiä, kuten vaikkapa Nepalin-matkakuvien lopullista häviämistä, ei tapahtunut.

Olen hiljalleen alkanut ymmärtää varmuuskopioiden merkityksen, osin kantapään kautta. Herätys homman kuntoonlaittamiseen tuli vähän kummallista kautta: luin mac-uutisista, että uutee applen käyttöjärjestelmään varmuuskopioiden ottaminen rakennetaan sisään perustoimintoihin. Onneksi luin ja innostuin laittamaan asiat kuntoon jo nyt.

Macissahan ei tosiaankaan vielä ole omaa, kunnollista varmuuskopiontiohjelmistoa, ellei .mac-palveluun yhdistettyä vaihtoehtoa lasketa. Koska .mac-tili on järjettömän kallis suhteessa siitä irtoavaan iloon, Applen Backupia ei todellakaan lasketa.

Hankin itselleni kehutun ja kohtuuhintaisen SuperDuper-softan, joka onkin toiminut simppelissä peruskäytössä erinomaisesti.

Varmuuskopiointisoftaa tarvitaan macissa parista eri syystä.

Ensinnäkään kaikki järjestelmän toimintaan liittyvät tiedostot eivät suostu kopioitumaan drag&drop-tyylillä oikein, jos ollenkaan. Itse asiassa kaikki varmuuskopiointiin tarkoitetut ohjelmistotkaan eivät osaa tehdä tätä kopiointia menettämättä olennaista metadataa – tässä suhteessa Superduper ilmeisesti pesee muut softat mennen tullen.

Toisekseen satojen gigojen kopioiminen vie hirvittävästi aikaa, jos sen tekee jokaisella kerralla alusta asti tavu tavulta. Varmuuskopiointiin käytettävät ohjelmistot säästävät aikaa kopioimalla vain edellisen kopioinnin jälkeen luodut tai päivitetyt tiedostot. Esimerkiksi minulla käytössä oleva softa osaa päivittää 250 gigan kovalevyn varmuuskopion reilusti alle kymmenessä minuutissa. Ero on iso verrattuna siihen, että ensimmäisellä kerralla kopiota tehdessä tiedostojen siirtämiseen arkistona toimineelta firewire-levyltä usb-väylää varmuuskopiolevylle kului työpäivän verran.

No, ensi viikolla pitää taas käydä ostamassa uusi ulkoinen kovalevy. Tällä tietokuolematahdilla tuo viikonloppuni pelastanut varmuuskopiokin nimittäin varmaankin kuolee ennen joulua.

No voi helvetti. Minulla oli jonkin aikaa taukoa blogien lukemisessa, ja selvästi olen jossain vaiheessa pudonnut blogistanin kärryiltä. Eikä yhtään harmita, jos Sediksen havainto blogeista on totta, mitä en valitettavasti epäile:

Sekin on havaittavissa, että arkipäiväinen linkkaaminen toisiin blogeihin on rajusti vähentynyt. En usko olevani väärässä, kun sanon, että se lähti liikkeelle useiden listojen tulosta. Siitä voi päätellä, että tuorelista, luetuimpien lista ja top-lista aiheuttavat markkinatilanteen kiristymistä ja avaavat mahdollisuudet taktikoinnille.

Logiikka menee siis niin, että listautuneet blogit eivät linkkaa toisiinsa, koska se parantaa muiden sijoitusta? Mitä tapahtui vapaalle tiedonvälitykselle, alkuperäislähteeseen linkittämiselle ja verkostoitumiselle? Eikös tässä ollut kyse siitä, että minä kirjoitan ja sinä luet, sinä kirjoitat ja minä luen?

Toki (blogin) kirjoittamisessa on aina itsetehostuksen piirteitä. Ego tykkää, kun muut katsoo. Mutta että kaveria selkäänpuukotetaan ja suljetaan pois, etteivät muut vain katsoisi sinne – etenkään se blogilistan iki-ihana laskurirobotti? Onko tämä nyt sitä esihistoriassa kouhkattua ruumismia?

Hupinsa kullakin. Nyt on kuitenkin vähän sellainen olo, että joltakulta on karannut mopo käsistä.

Maikkarin uutisissa oli eilen otettu vinkeä näkökulma saksalaisten “uuteen” bisnesideaan, viimeistä myynti-/käyttöpäivää lähentyvien ruokien myymiseen alennuskorista pilkkahinnalla: ruokateollisuuden etu. Uutisen mukaan Saksassa maatalous ja ruuanjalostajat pelkäävät nyt housut tutisten, että halpoja loppuunmyyntituotteita ostavat saksalaiset ajavat alan perikatoon.

Hei haloo, oliko tässä taas yhtään mietitty mistä on kyse? Nuo samat safkathan menisivät seuraavana päivänä roskikseen, nyt joku maksaa niistä ainakin jotain. Saksalaiselle kansantaloudelle tuostakin säästöstä on hyötyä, josko valmistajan kannalta einesten menekki toki paranee kauppiaan hukkaprosentin kasvaessa.

Ympäristökin kiittää pihiä saksalaista. Vaikka osa ahneuspäissä ostetuista ruuista pilaantuisi sitten kotona jääkaapissa, niin ainakin osa siitä tulee käyttöön. Tätä voisi pitää jonkinlaisena kaupallisettuna dyykkaamisena tai ainakin eettisenä syömisenä by accident.

Fiksummalta näkökulmalta ilmiöön olisi tuntunut vaikkapa irvailu sille, että sakemannit eivät taida juuri perustaa ruuan laadun päälle, kun pistävät suuhunsa moista roskaa. Uutisen mukaan saksalaiset käyttävät suhteessa tulotasoonsa ruokaan vähemmän rahaa kuin kukaan muu Euroopassa. Hiljattain julkaistussa tutkimuksessa muuten todettiin, että kalliisti syövät syövät (Japani, Ranska) terveellisemmin, elävät pidempään ja pysyvät laihempina kuin halvalla syövät (USA). Siis noin tilastollisesti.