‹ Onnen oikea määritelmä • Esimerkki luovasta lehtikirjoittamisesta ›

Vakoojia toimituksessa

Elokuu 18, 2006 by Teppo | No comments

Nepalin-reissullani törmäsin ensimmäistä kertaa tilanteeseen, jossa toimittajien epäiltiin toimivan tiedustelupalvelun tai salaisen poliisin laskuun. Olin unohtanut koko asian, mutta uutinen Romanian tiedotusvälineissä toimivien salaisen palvelun agenttien vetämisestä pois peiterooleistaan muistutti aiheesta.

Tapasin Nepalissa nuoria ulkomaantoimittajia ja diplomaatteja, jotka epäilivät ristiin toisiaan eri maiden tiedustelupalvelujen vakoojiksi. Brittiläinen vapaa kirjeenvaihtaja arveli belgialaista kollegaansa belgian salaisen palvelun agentiksi ja puhui kaljalla pitkät pätkät siitä, miten voisi itse työskennellä MI6:lle. Belgialainen puolestaan vihjaisi omista epäilyksistään britin suhteen. Oma lukunsa olivat paikalliset toimittajat, joista eräät olivat kovinkin innokkaita tietämään, minkä tyyppistä tietoa suomalainen vapaa toimittaja oli maasta metsästämässä ja tarjosivat apuaan yllättävänkin auliisti.

Suomessa ei aiheesta juuri ole puhuttu. Journalismin oppikirjoissa ei juuri varoitella ammattiveljiksi naamioituneista vakoojista. Se voi johtua yksinkertaisesti siitä, että varsin harva ammattiin valmistuvista työskentelee paikoissa, joissa varoituksella olisi mitään arvoa.

Nepalissa kuulemieni puheiden taustalla oli todennäköisemmin vainoharha kuin terve epäilys, mutta kyllä vakoojilla ja toimittajilla on paljon yhteistä. Molemmat keräävät tietoja, tarkkailevat ja tekevät kysymyksiä.

Wikipedian väitettyjen vakoojien lista - jota tosin ei kovin pätevänä lähteenä kannata pitää - tietää nimetä muutaman toimittaja-vakoojan. KGB:n opas salaisen palvelun agenteille nimeää erikseen agenttityypin, jonka tehtävä on toimia journalistisen ammatin turvin. Bangladeshissa työskennelleen muslimitoimittajan epäiltiin hiljan vakoilleen Israelille.

Journalismin ja tiedustelupalvelujen toiminnan limittymiseen liittyy isoja ongelmia. David Leigh analysoi tilannetta Briteissä vuoden 2000 British Journalism Reviewssa ja erittelee kolme eri tapaa, joilla MI5 ja MI6 ovat olleet sekoittamassa saarivaltion mediapakkaa.

Tiedustelupalvelut värväävät toimittajia ja soluttavat agenttejaan toimituksiin,
tiedustelupalvelujen työntekijät kirjoittavat/tekevät juttuja tekaistuilla nimillä ja
tiedustelupalvelut syöttävät tilanteen mukaan oikeaa ja väärää tietoa medialle ajaakseen omia intressejään.

Vakoojien tehtävä toimituksissa on joko käyttää ammattia peitteenä toiminnalleen tai ottaa selvää, mitä toimituksissa tapahtuu. Romaniassa kyse oli sisäisestä tiedustelusta, ja Yhdysvalloissakin tällaisesta on ollut puhetta maan sisäisen turvallisuuden ohjelman suhteen.

Tiedustelupalvelut tiedonlähteenä ovat ongelmallinen juttu. Leigh kertoo omasta kokemuksestaan, jossa loppujen lopuksi tunsi tehneensä töitä pikemminkin hallituksen agenttina kuin journalismin ammattilaisena. Vastaavasti on esitetty näkemyksiä, että yksityiskohtaiset tiedot jonkin maan asehankinnoista tulevat yleensä tiedustelulähteistä sellaisesta maasta, joka on hävinnyt tarjouskilpailun. Salaisen tiedon vuotaminen julkisuuteen toimii tällaisessa tilanteessa ostajamaalle lankeavana rangaistuksena väärästä valinnasta.

Tiedustelupalvelut lappaavat tarkoituksella lehtiin myös väärää tietoa. Vakoojan luovuttama varma tieto esimerkiksi laittomasta ydinohjelmasta on skuuppi, joka pistetään isolla lehteen. Sen jälkeen tieto alkaa elää omaa elämäänsä ja sen varaan on hyvä ryhtyä käynnistämään ennaltaehkäisevää sotaa. Esimerkiksi.

Toimittamisen ja vakoilun limittyminen on iso ongelma. Hallituksen salakuuntelija toimituksessa on niin itsestäänselvä dystopia, että sitä tuskin tarvitsee perata erikseen. Sen sijaan ulkomailla työskentelevän toimittajan kaksoispesti saattaisi äkkiseltään tuntua vakoojaromaanien lukijalle näppärältä hommalta: median ja isänmaan palveluksessa, eikö?

Ei. Toimittajat toimivat jo nyt kriisialueilla jatkuvassa hengenvaarassa, eikä siihen tarvita lisäksi epäilystä vieraan vallan agenttina toimimisesta. Jokainen paljastunut toimittajavakooja heittää varjon niiden ylle, jotka toimivat puhtain paperein.

Tilanne on vähän vastaava kuin vuonna 2000 Luxemburgin poliisi päätti panttivankidraaman naamioitumalla television kuvausryhmäksi ja ampumalla mielenvikaisen kaapparin televisiokameraan kätketyllä aseella parhaaseen toimintaelokuvatyyliin. Heippa vaan, ajattelin, tästä eespäin kaikki televisioryhmät ammutaan ovelle.

Toimiiko Suomessa sitten ulkomaalaisia toimittajia, jotka olisivat CIA:n, MI6:n tai Mossadin palveluksessa? Paha sanoa, mutta en usko. En myöskään usko, että suomalaisia toimittajia olisi värvätty vakoojiksi. Paha siitä on silti mitään varmaa mennä sanomaan.

Asiasta voisi olla joka tapauksessa hyvä keskustella silloin tällöin journalismin ammattilaisten keskuudessa. Ulkomailla työskenteleville tiedustelun ja toimittamisen limittyminen on hyvä perustieto takaraivossa, ja kotimaassakin asian muistaminen ehkä terävöittäisi lähdekritiikkiä. Keskustelun aloittaminen on kuitenkin hankalaa, sillä vakoojista puhuminen tuntuu - ja yleensä myös on - vainoharhaisen ihmisen houreelta. Ja vainoharhaisen leimaa minä tässä viimeiseksi kaipaan.

Share this: These icons link to social bookmarking sites where readers can share and discover new web pages.