Kun viime kesänä aloitin ensimmäisen määräaikaisenpestini Hesarissa, silloinen pomoni kehotti hiomaan omaa tyyliä: “Perusuutisen osaa rakentaa kuka vain, mutta persoonallista kirjoittajaa ei ihan noin vain korvata.”
Selailin Flickriin lataamiani valokuvia ja huomasin miettiväni tyyliä. Osa kuvistani on ihan rehellisesti tyylittömiä ja osa enemmän tai vähemmän tyylikkäitä, mutta omaa kuvaustyyliä minulla ei ole. Sen sijaan suosikkikuvaajieni tyylin tunnistan: Pystyn osoittamaan kohtuullisella tarkkuudella suosikkieni kuvat allekirjoitusta katsomatta niin Hesarin sivuilta kuin Flickrin kuvavirrastakin.
Tyyli on mielenkiintoinen juttu. Se tunkee melkolailla kaikille elämän alueille. Pukeutumisessa, musiikissa, kirjoittamisessa ja elokuvissa on kaikissa tyylilajinsa ja tyyliniekkansa. Tyylikkyyden ja oman tyylin raja on veteen piirretty viiva – tyylikkyys ei tarkoita, että ihmisellä olisi oma persoonallinen tyylinsä eikä omaa persoonallista tyyliään noudattava ihminen ole läheskään aina tyylikäs.
Ihmeellisimpiä ovat minusta ne, joilla tuntuu olevan pettämätön, persoonallinen ja synnynnäinen tyylitaju. He saapuvat tilaisuuteen kuin tilaisuuteen näyttäen samaan aikaan sekä itseltään että tilanteeseen oikein pukeutuneilta. He kirjoittavat monipuolisesti tekstejä, jotka täyttävät aina vaaditun tyylilajin kriteerit mutta ovat silti tekijänsä näköisiä. Näiden luonnonlahjakkuuksien huiput sekoittavat suvereenisti tyylilajeja ja tekevät sen niin tyylikkäästi että itkettää.
Suurin osa ihmisistä jää kauas tästä. Jotkut epäonnistuvat surkeasti yrityksessä sopeutua tyylilajiin ja imitoivat huonosti muita – parhaana esimerkkinä varmaankin huonosti istuvaan Halosen pukuun sonnustautuneet miehet sukujuhlissa. Toiset koettavat olla yltiöpersoonallisia ja tyylikkäitä tilanteen mukaan ja tekevät itsensä yksinkertaisesti naurettaviksi - katsokaapa kuvia naisten iltapuvuista cocktail-kutsuilla, niin löydätte kyllä ne, kenestä puhun.
Ja sitten ovat ne, jotka eivät edes yritä. He eivät koskaan ole tyylikkäitä, vaan aina vain ja ainoastaan oman tyylinsä mukaisia. Tässä arkkityyppinä voisi pitää vaikkapa Uuno Turhapuroa, joka marssii tilanteeseen kuin tilanteeseen omana nuhjuisena itsenään.
Ihailen kyllä turhapurolaisia. He eivät kikkaile.
Pomoni avoin kannustus oman kirjoitustyylin etsimiseen johti viime kesänä sen sijaan enemmän tai vähemmän juuri kikkailuun. Muutamat kesätoimittajat koettivat kuumeisesti kehittää “omaa tyyliään”, mikä tarkoitti sekavia lauserakenteita ja täysin todellisuudelle vierasta tekotaiteellisuutta. Sitä sitten editoitiin pois ennen julkaisua. Kyllä, niin tehtiin minunkin teksteilleni.
Kirjoittamisessa, kuten elämässä yleensäkin, on hankalaa olla tyylikkäästi oma itsensä. Se vaatii rohkeutta panna itsensä peliin ja tarpeeksi ymmärrystä, että osaa välttää ilmeisimmät kliseet ja tekotaiteellisuuden sudenkuopat. Tyylin kehittyminen vaatii aikaa ja harjoitusta, ja matkalla epäonnistuu varmasti.
Uskon silti yhä, että esimieheni oli viime vuonna oikeassa rohkaistessaan nuoria toimittajia tielle, jolla ylilyönnit olivat itsestäänselvyys. Oma tyyli on lopulta se ainoa tapa luoda uutta – persoonaton tyylikkyys on kuitenkin aina vain jo tehdyn tarkkakorvaista imitointia.
Samasta aiheesta
Tags: kirjoittaminen, tyyli
2 comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2006/07/21/oma-tyyli-ei-ole-aina-tyylikkyytta-%e2%80%93-ja-painvastoin/trackback/
Elokuu 23, 2006 at 7:53 pm
Pingback from Pohdiskeleva Liftari : Esimerkki luovasta lehtikirjoittamisesta
Heinäkuu 23, 2006 at 12:50 am
tarmo
Pukeutumisen suhteen en koe, että minulla olisi tyylitajua. Usein en edes jaksa kovinkaan paljoa kiinnostua asiasta. Symppaan uunoturhapuroja löytäen itsestäni samoja piirteitä. Esimerkiksi eilen erään näyttelyn avajaisissa minut kutsuttiin yleisön eteen kukitettavaksi, ja vaikka tiesin, että juhlaväki on pynttäytynyt pukuihin, niin itselläni oli yllä kuluneet farkut, punainen Star Wreck -t-paita ja kulahtanut, musta fleece-takki avonaisena.
Herätin huomiota - lähinnä pahennusta ehkäpä. Tosin se pahennus jäi pian sen jalkoihin, että olin löytänyt toisenlaisen tyylin. En pukeutua vaan olla, elää ja tehdä, toisin sanoen harrastaa käsitöitä, pahasti niihin hurahtaneena. Vanhempiin naishenkilöihin teki luonnollisesti suurimman vaikutuksen se, että nuori mies harrastaa pitsinnypläystä.
Mutta palataan tyyliin. Itselleni on muodostunut useista lehdistä suosikkitoimittajia sekä -kuvaajia, joiden tuotokset kovasti miellyttävät. Sitten taas vastaavasti on niitä inhokkeja, joiden tekstiä ärsyttää lukea, vaikka aihe olisi mielenkiintoinen. Tekotaiteellisen paskan kirjoittajia, jotka etsivät vielä omaa, toimivaa tyyliään, löytyy onneksi kuitenkin vähemmän kuin tiensä jo löytäneitä.
Tyyli on yksilöllistä, vaikka tyylin voi omaksua massojen suosimista suuntauksista. Tyylittömyyttään voi helposti peitellä juuri ottamalla vaikutteita yleisesti hyväksytyistä ja käytetyistä tyyleistä. Ei puku punkkaria kuitenkaan tee eikä housut hopparia.
Individualistisessa maailmassa pukeutumistyyliä arvostetaan, tai pikemminkin sitä edellytetään aivan liikaa mielestäni. Ennakkoluulot ovat inhimillisiä, ja pukeutuminen toki määrittelee pitkälti ihmisten suhtautumista toisiinsa, mutta monesti sosiaalisessa kanssakäymisessä ihmiset jämähtävät ennakkokäsityksiinsä, jos pukeutuminen sattuu toisella osapuolella olemaan “väärä”.
Ympäröivässä yhteiskunnassa olen huomannut paljon pinnallista suhtautumista pukeutumiseen, joka on ilmennyt esimerkiksi niin, että jotakuta ihmistä on karrikoiden sanottuna pidetty säälittävänä runkkarina, kun pukeutuu hieman nuhruisesti tai muuten vain muiden mielestä “väärin”.
Itse olen etsiskellyt omaa “tyyliäni” mm. hameen avulla. Miehisyyttäni se ei ole vähentänyt, mutta herättänyt toki rasittavassakin määrin ihmetystä ohikulkijoissa. Itse asiassa idea lähti siitä, että näin kuumina kesäpäivinä hame on housuja huomattavasti vilposampi ja muutenkin erittäin miellyttävä yllä. Myöhemmin huomasin kuitenkin narsistisesti, että semmoinen on myös (omasta mielestäni) esteettinen yllä. Eräs naispuolinen tuttavani sanoi, että “olen aina luullut, että hame näyttäisi hölmöltä miehen päällä, mutta nyt kun sen näen, niin oikeastaan se sopii aika hyvin”. Otin tämän suurena kohteliaisuutena.
Tyylitajulla on vaikutuksia muuhunkin kuin sosiaaliseen elämään. Esimerkiksi työhaastattelussa on hyvin paljon merkitystä sillä, miten on pukeutunut.
Ärsh, tätä jorinaa voisi varmaankin näin väsyneenä töistä tultuaan jatkaa loputtomiin, mutta ehkäpä lienee viisainta painua nukkumaan. Sitä ennen on sanottava:
Teppo, keep on rockin’!