Huhtikuu 2006

Tuoreessa Amnesty-lehdessä julkaistiin kirjoittamani juttu sananvapaudesta verkossa ja bloggaamisesta. Ison yleisjutun kyljessä oli ihmisoikeuksista bloggaavan suomalaisen Ilja Suvannon haastattelu.

Minulla oli juttua kirjoittaessani pieni tausta-ajatus: olisi mukava saada Suomeen kourallinen ihmisoikeusuutisista bloggaavia ihmisiä. Ihmisoikeusuutiset koskettavat usein sen verran harvoja ihmisiä kerrallaan ja tapahtuvat kaukaisissa paikoissa, että ne eivät ylitä uutiskynnystä valtamediassa. Verkossa niille olisi tilaa, jos vapaaehtoisia kirjoittajia löytyisi.

Heitän nyt ilmaan ajatuksen ihmisoikeusaiheisesta ryhmäblogista. Ajatusta ei ole niinkään tarkoitettu Iljalle, jolla on omassa blogissaan ihan tarpeeksi työsarkaa, vaan uusille (ihmisoikeus)bloggaamisesta kiinnostuneille ihmisille.

Termien kanssa ihmetteleville: Ryhmäblogi on siis blogi, jolla on monta kirjoittajaa. Ei sen kummallisempaa.

Ihmisoikeusaiheinen ryhmäblogi voisi toimia pienenä uutistoimistona. Jos tekstit pistettäisiin jakoon sopivalla creative commons -lisenssillä, järjestöt (ja media) voisi käyttää vapaaehtoistyötä hyväkseen julkaisemalla uutisia omilla sivuillaan, parhailla teksteillä saattaisi olla menekkiä jopa järjestöjen lehdissä. Ainakin ihmisoikeusaiheet saisivat näkyvyyttä Google-hauissa.

Voin auttaa blogin teknisessä pystyttämisessä ja neuvoa, mistä niitä ihmisoikeusuutisia verkosta löytää. Aiempi bloggauskokemus ei ole mitenkään välttämätöntä, blogimaailman noviisitkin ovat tervetulleita kirjoittajien joukkoon.

Levittäkää sanaa. Kiinnostuksesta sopii ilmoittaa kommentoimalla tähän viestiin.

Amnesty julkaisi tänään uuden raportin Yhdysvaltain laittomista vankiensiirroista. Raportissa CIA:n Egyptissä toimiva agentti arvioi, että maa on siirtänyt laittomasti satoja vankeja Lähi-Itään. Tarkkoja lukuja on vaikea saada, koska CIA on käyttänyt siirtojen salailuun melkoisen laajamittaisia peiteoperaatioita – keksinyt peitetarinoita ja lennättänyt ihmisiä lukuisten eri lentoyhtiöiden lennoilla.

Laittomiahan siirrot ovat siksi, että niillä USA pesee käsiään kidutuksesta ja ulkoistaa likaisia hommia alihankkijoina toimiville Lähi-Idän maille. Ja se on kansainvälisen oikeuden mukaan laitonta – siis ei pelkästään väärin, vaan nimenomaan laitonta. Tämä on koko kansainvälisen ihmisoikeuskoodiston idea. Koska yksittäiset maat voivat suvereenisti määritellä myös arkijärjen mukaan yksinkertaisesti epäeettiset ja väärät menettelytavat laillisiksi (vrt. natsi-Saksan juutalaisvainot), ihmisoikeussäädöksillä pyritään pistämään aisat moiselle epäinhimillisyydelle.

Vankien luovuttaminen kidutettavaksi Lähi-Itään on melkolailla sama asia, kuin jos lainkuuliainen firma palkkaisi mafian ottamaan kilpailijat hengiltä. Jälkikäteen voi sanoa, että “eihän me mitään tehty”.

Kiduttamisbisneksessä ulkoistaminen on nyt pop. Vangit siirretään “lainkuuliaisista” länsimaista maihin, joissa kaikenlaisille inhimillisille käyttäytymisohjeille viitataan kintaalla. Länsimaiden tiedustelupalvelut voivat käyttää keskiaikaisia menetelmiä sotkematta pikku kätösiään ja Lähi-Idän maat saavat mukavan, salaisen liittolaissuhteen.

Vaikka kidutuksen hoitavat teknisesti syyrialaiset tai egyptiläiset viranomaiset, kyllä se syyttävä sormi osoittaa länsimaihin. Jos Paavo Lipponen pyytäisi Bandidokselta palveluksia, moitteet poliittisten vastustajien pahoinpitelyistä eivät mene oikeaan osoitteeseen, jos vain moottoripyöräjengiläisiä syytetään.

Yhdysvallat eivät muuten ole ainoa, jonka tiedustelupalvelu on ollut hiukkasen epämääräisissä olosuhteissa kummallisissa paikoissa. Britit kiistivät pari vuotta kuulleensa mitään Guantánamon vankien kohtelusta, vaikka kaiken aikaa siellä ramppasi heidän oman tiedustelupalvelunsa miehiä. Saksalaisia tiedustelupalvelun agentteja on puolestaan nähty Syyriassa kuulustelemassa oman maansa kidutettua kansalaista.

Kävin eilen ostamassa iMaciinni roimasti lisää muistia, mikä pisti vajaan puoli vuotta vanhaan koneeseen huimasti lisää kierroksia. Kuvia on nyt mukavampi käsitellä ja ohjelmien välillä hyppiminen käy sutjakasti. Hommia on yksinkertaisesti vaan kivempi tehdä.

Vaikutuksia oli toki toinenkin: koko kone tuntuu uudelta, virtaviivaiselta ja hienolta. Tulee pikkupoikamainen vempaininto. “Uusi lelu, jee!”

Samankaltaisessa tilanteessa olevan kaverin kanssa biljardia kopsutellessa illansuussa pohdimme, että tämä on tällaiselle epä-/puolinörtille paras tapa toimia konehankinnoissa. Kannattaa aina hankkia aina ensin koneen karvalakkiversio ja päivittää sitä lisämuistilla vuoden tai puolen vuoden päästä, niin saa mahdollisimman monet uusilelu-kiksit.

Ajatus siitä, että vanhasta tulee “kuin uusi” taitaa olla muidenkin vimmojen taustalla. Mikä muu selittäisi intoa puunata ja tuunata vanhaa tavaraa kuin se, että se alkaa tuntua kuin uuden hankkimiselta? Käytön kannaltahan virittely nurkista ei ole mitenkään välttämätöntä, ihan hyvin sitä olisi pärjännyt vähän hitaammallakin koneella.

Kansanedustaja Rahkosen debattipuheenvuoro seksin ostamisen kriminalisoinnin puolesta herätti Hesarin keskustelusivuilla melkoisen äläkän, kuten saattoi arvatakin. Keski-ikäiset pikkupojat valittavat taas, että vammaiset eivät saa seksiä kauniilta nuorilta naisilta, jos sitä ei saa ostaa.

Itsestään ne puhuvat.

Seksin osto on mielestäni keskustelunaiheena samaa sarjaa kuin muukalaisviha. Punaniskat eivät uskalla puhua aiheesta omalla naamallaan ja nimellään, joten sanomisen (tai kaiketi sanomattomuuden) ahdistus puretaan netissä. Siellä saa huutaa puskasta mitä vaan, eikä huutelustaan joudu vastuuseen.

Netin anonymiteetillä on puolensa ja puolensa. Se antaa sekä idiooteille että fiksuille ihmisille mahdollisuuden sanoa asioita, joita ei muuten uskalla tai voi. Harmi vain, että idiootit tuntuvat olevan maailmassa määrällinen enemmistö. Suurilla keskustelupalstoilla järkiargumentit hukkuvat älämölöön.

Flickrissa on hienoja kuvajournalistisia settejä Pariisin uutta työlakia vastustavista mellakoista. Oma suosikkini on Hugo, jonka sarja mellakkakuvia on paitsi teknisesti hieno, myös varsin rohkea - mies on ollut koko tapahtumien keskellä, siellä missä värikuulat viuhuvat ilmassa ja mellakoitsijat jakavat potkuja jotakuinkin satunnaisesti valituille rivitovereilleen.

Muutenkin Flickria on käytetty melko hyvin tällaiseen tiedonvälitykselliseen “kansalais”journalismiin. Siellähän on koottuna kuvasarjoja erilaisista tapahtumista, suomalaisittain varmaan mielenkiintoisimmin journalismin päiviltä viime syksyltä.

Kuvat ovat todistusvoimaisia, missä mielessä juuri kuvajournalismin puolella ei-ammattilaisten mahdollisuus nousta tiedonvälittäjinä merkittävään asemaan on merkittävä. Jos mellakoitsija kirjoittaa blogiinsa, että “taas se poliisi pieksi meitä kohtuuttomasti ilman, että me teimme mitään”, aika harva uskoo. Jos sen sijaan sivulle laittaa kuvan, jossa pamppu heiluu ja veri lentää, kukaan ei kyseenalaista totuusarvoa.

No, joka tapauksessa – hienoja kuvia, hyvää kansalaisjournalismia.