Helmikuu 2006

Perjantaisissa juhlissa keskustelin erilaisesta elämänpiiristä tulevan ystäväni kanssa hetkisen siitä, ovatko ihmisoikeusjärjestöt puolueettomia. Hän epäili, etteivät ole. “Ovathan ne jollain tavalla kallellaan”, hän sanoi, muttei oikein osannut sanoa mihin suuntaan. Käsitin, että väärään.

Jäin miettimään asiaa taas luettuani Kemppisen tuoreimman kirjoitelman. Kemppinen luettelee pitkän joukon vasemman laidan murhamiehiä ja luo rivien väliin aasinsillan heidän ymmärtäjiensä ja nyt Pohjoismaiden lähetystöjä polttavien hihhuleiden motiivien selittelijöiden välille.

Vino luettelo on (tarpeeksi pitkänä) tehokasta retoriikkaa. Pol pot, Stalin, Mao, Che Guevara. Te, jotka näitä pyöveleitä ymmärsitte, ymmärrätte nyt palestiinalaisia.

Listasta puuttuu nimiä. Pinochet, Franco, Peron, Fujimori. Te, jotka ennen ymmärsitte näitä pyöveleitä, ymmärrätte nyt israelin sionisteja.

Typeryyksiä ovat, tällaiset puheet.

Kylmän sodan aikaan kommunistiblokissa ihmisoikeusjärjestöjä (puhun nyt ennen kaikkea Amnestysta) pidettiin lännen kätyreinä, lännessä kommunisteina. Tasapuolinen tarkastelu ei ollut omiaan tuomaan keneltäkään tunnustusta puolueettomuudesta – pikemminkin tasapuolista syyttelyä puolueellisuudesta. Jos et ollut varauksetta meidän puolellamme, olet meitä vastaan.

Samantyyppistä henkeä tuntuu nyt olevan ilmassa tämän pilakuvahihhuloinnin osalta. Niitä, joiden mielestä jyllantilaisissa oli vähän omaakin vikaa, syytetään väärällä puolella olemisesta. “Ymmärrätkö niitä sikoja, jotka sytyttävät lähetystöjä tuleen?”

Ei se ole niin. Meissä kaikissa on vikaa. Pyöveleitä ja typeryksiä on kaikilla puolilla. Valitettavasti. Sen tunnustaminen on viisauden alku.

Viisaus on kuitenkin harvinaista tässä maailmassa, pelkään. Aistin ilmassa lynkkausmielialaa. Meillä ja muualla.

Justice African johtaja Tajudeen Abdul-Raheem toteaa BBC:n keskustelussa Afrikan ruokakriiseistä, että ruokapulan syynä on ensisijaisesti huono hallinto, eivät niinkään luonnonkatastrofit. Hän huomauttaa, että Afrikassa hallitukset eivät ole kieltäytyneet sotimasta naapurivaltoja vastaan resurssipulaan vedoten, sen sijaan omien kansalaisten kouluttamiseen ja ruokkimiseen ei tunnu löytyvän rahaa.

“Until we are able to transform the seemingly infinite capacity of our states for war into one for peace and prosperity for our peoples we shall remain victims.”