Minttu haastoi minut viikko sitten kertomaan viisi omituista tapaani. Kun sain päätettyä, että ylipäätään reagoin tähän meemiin, huomasin vastaamisen melko hankalaksi. Teen paljon asioita, joita keskivertosuomalainen ei välttämättä tee (kasvissyönti, tulisirkus, liftaaminen) mutta ne eivät ole tapoja, vaan elämäntapavalintoja tai harrastuksia. Muuten olenkin sitten oma, normaali lävistetty itseni.
Seuraavat omituisuudet sain kuitenkin itsestäni tarkkailtua:
- 1. Pakko lukea kaikki
- Luen lähettyvillä olevien julisteiden tekstit, postimerkkiautomaattien käyttöohjeet ja, helvetti sentään , City-lehden. En siksi, että ne oikeasti kiinnostaisivat vaan siksi, että ne ovat olemassa. Tätä voi testata jättämällä minut yksin istumaan baaripöytään ja jättämällä pöydälle viisitoista vuotta vanhan kodinkonemainoksen.
- 2. Päivittäinen valokuva
- Otan suurin piirtein päivittäin webbikameralla itsestäni kuvan arkistoon. Minusta on hauska ajatus, että voin seurata ryppyjen syvenemistä. Minusta tämä ei ole tapa, elämänkumppanistani on.
- 3. Itken, kun viholliset kuolevat sotaelokuvissa
- Kun hyvikset sen sijaan ampuvat elokuvassa kasvottomaksi jääviä vihollisen rivisotilaita, alitajuntani täyttää heidän henkilökuvastaan uupuvat kohdat - vaimot, lapset, vanhemmat, kouluajan pienet saavutukset ja taisteluhaudoissa koetun pelon. Minusta tuntuu väärältä, että heidän kuolemansa esitetään olevan oikein. Ei se ole.
- 4. Ajoittainen, tietoinen suhteellisuudentajun puute
- Suhteellisuudentajun puutteessa ei sinänsä ole mitään erikoista, mutta huomaan toisinaan heittäytyväni täysin turhanpäiväisiin projekteihin ja käyttäväni niihin kohteuuttomasti aikaa – kuitenkin niin, että tiedän homman olevan turhanpäiväistä ja että käytän niihin kohtuuttomasti aikaa. Bloggaaminen, tai ainakin ajoittaiset blogin ulkoasuviilaukset kuuluvat tähän sarjaan.
- 5. Odottamisen mukaminimointi
- Odottaminen mitään tekemättä ei kuulu vahvuuksiini. Eilen myöhästyin hiuksenhienosti kolmesta eri ratikasta tai bussista, koska kävelin eri pysäkkien väliä, ettei minun tarvitsisi seisoskella pysäkillä odottelemassa.
Laitetaan meemi kiertämään: haastan mukaan Jeren, Aleksin, Heidin (sähköpostilla, koska kommentointimahdollisuutta ei ole), Jussin ja Pirkan.
Samasta aiheesta
Tags: bloggaaminen, henkilökohtaista, meemit







7 comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2006/01/29/5-kummaa-meemi/trackback/
Tammikuu 29, 2006 at 2:06 pm
Pingback from Sitä ne folksonomiat ovat
Helmikuu 1, 2006 at 9:29 pm
Trackback from Digikko
Helmikuu 7, 2006 at 10:53 pm
Trackback from Unohtaa puhua
Tammikuu 29, 2006 at 1:20 pm
Marinadi
Minäkin usein kävelen noita pysäkkien välejä ja näin ollen sitten toisinaan missaan kyytejäni. Mutta ihan oikeasti pysäkillä seisoskelu ja odottelu on niin turhauttavaa!
Tammikuu 30, 2006 at 2:37 pm
aleksi
Kiitos haasteesta Teppo! Lupaan palata ominaisuuk… eikun omituisuuksiini tässä parin päivän sisällä
Helmikuu 1, 2006 at 9:32 pm
Pirkka
Haaste otettiin vastaan. Tosin näiden asioiden pohtiminen oli yllättävän vaikeaa, mutta meemineitsyys on nyt Digikossakin mennyt. Kiitos sinulle siitä!
Helmikuu 2, 2006 at 12:02 am
Teppo
Tämä oli muuten myös ensimmäinen Pohdiskelevan liftarin meemi, jos kukaan ei huomannut. Aiemmin olen kyllä yrittänyt aloittaa meemittelyä (kohtuullisen huonolla menestyksellä), mutta en ole napannut meemejä suunnasta tai toisesta - edes testejä.
Suorasta haasteesta on kuitenkin yllättävän vaikea kieltäytyä. Tässä näkyy blogien sosiaalinen puoli, verkostomarkkinoinnin tavoin toimiva sosiaalinen paine. Kipporwaren (akuankismi parhaasta päästä) ja kummallisten tapojen ero on hiuksenhieno.