Ajauduin eilen puhumaan politiikasta kalliolaisen kuppilan naapuripöytään. Koetin selittää, miten paljon fiksumpaa on pyrkiä ennakoimaan ja ehkäisemään konflikteja kuin varustaa nopean toiminnan joukkoja ja laittaa poikia ottamaan luodin sisuskaluihinsa, kun vierustoverini keskeytti minut.
“Hei kuule, ei niihin nopean toiminnan joukkoihin pakoteta ketään. Ne, jotka sinne lähtevät, haluavat rähinöihin ja sopimusta allekirjoittaessa tietävät, että siinä voi saada kuulan kalloonsa.”
Törmäsin samantyyppiseen argumenttiin käydessäni Isossa-Britanniassa viime syksynä. Katukuvassa oli paljon mainoksia, joissa pyydettiin lahjoittamaan rahaa sotainvalidien rahastoon. “Vittu minä en niille mitään maksa”, tuttavani totesi. “Itse ovat ammattinsa valinneet, ja nyt valittavat että kävi huonosti.”
Ja Meksikossa luuhannut amerikkalainen totesi Irakin sodasta kieltäytyvistä amerikkalaisreserviläisistä: “Mitä ne oikein itkevät, se on ammatinvalintakysymys! Olisi ihan eri asia, jos kyseessä olisi asevelvollisuusarmeija, mutta nuo ovat ilmoittautuneet armeijaan vapaaehtoisesti.”
Ison-Britannian ja USA:n palkka-armeijoiden “vapaaehtoisuudesta” voi toki kiistellä, käytännössähän armeija on sosiaaliturvan korvike köyhille nuorille, joille merijalkaväki on itse asiassa ainoa yhteiskunnallinen turvaverkko. Se ei kuitenkaan ole tämänpäiväinen pointtini.
Pointtini on se, että minua huolestuttaa suhtautuminen sotavoimiin “menköön sinne tappamaan itsensä jos haluavat” –asenteella, sodan moraalisten ongelmien redusoiminen kysymyksi sotaan lähtevän yksilön valinnanvapaudesta. Eilisessä baarikeskustelussa muistutin, että Suomen ollessa EU:n nopean toiminnan joukkojen päivystysvuorossa saatamme joutua lähtemään sotimaan, joten voisi olla fiksumpaa koettaa ehkäistä rähinät ennakolta. “Kuule, ei me sinne jouduta. Sinne lähtevät ne, jotka ovat sinne vapaaehtoisiksi ilmoittautuneet.”
Eli ihmisten lähettäminen sotimaan ei ole mikään ongelma, jos sotimaan lähtevät ovat palkkasotilaita? Palkkasotilaat eivät ansaitse sääliä, vaan tositoimintaa? Sodassa ei ole siis moraalista ongelmaa, mikäli itse ei ole lähtevien listalla?
Pelkäänpä, että tällainen suhteutuminen alentaa kynnystä lähettää suomalaisia sotimaan maailman kriisipesäkkeisiin. Ja vastaavasti, alentunut kynnys lähettää sotilaita hoitamaan asiat asein saattaa viedä kannatuspohjaa monimutkaisena ja epämääräisenä pidetyltä, mutta ihmishenkiä ja voimavaroja säästävältä siviilikriisinhallinnalta.
Sillä onhan se nyt saatanasti paljon näyttävämpää ampua pahikset rynnäkkökiväärillä kuin rakentaa aserahoilla kouluja, joissa lapsensa oppisivat elämään ihmisiksi. Etenkin, kun voi katsoa uutisista miten amikset hoitavat homman ja nauttia itse omasta korkeakoulutetusta elämästään design-sohvalta.
Samasta aiheesta
Tags: armeija, sota, Suomi, yhteiskunta
1 comment
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2006/01/28/ei-saalia-palkkasotilaille/trackback/
Tammikuu 29, 2006 at 6:00 am
Pekka K
Koetin parhaani mukaan hillita itseani olemalla kommentoimatta, mutta epaonnistuin surkeasti. Teet niin paljon jarkea, etta ihan innostuin.
Kahden maailmansodan jalkeisen ajanjakson aikana ja kaiken sotahistoriallisen tietoisuuden avustamana, luulisi etta olisimme loytaneet vaihtoehtoja sodille ja militaristisyydelle konfliktien ratkaisijana. Nayttaa kuitenkin silta etta tyokalulaatikkomme sisaltavat vain ohjuksia ja rynnakkokivaareja.
Mielestani se etta USA kayttaytyy nain, ottaen huomioon sen hampaisiin asti aseistatumisen, ei ole suuri ihme, mutta etta tallainen asenne on kasvuvaiheessa jopa Suomessa, on aihe huolestumiseen.
Oma asiansa on sitten se, etta etupaassa oikeistoryhmat ovat ottaneet kaytantoon tallaisen tekopyhan hurskailun, jossa he kokoontuvat erillaisten patsaiden yms. muistomerkkien laheisyyteen “juhlimaan” menneita sotia: “niin etteivat ne enaa koskaan tapahtuisi”. On vain outoa etta tasta sodanvastaisuudesta huolimatta he yleensa kantavat valtavat maarat kaikenlaisia mitalleja, jotka poikkeuksetta liittyvat sotaan.
Meiden pitaisi alkaa veistamaan patsaita niille vaaratilanteille, joissa diplomaatisin keinoin valtimme sodan ja myos henkiloille, jotka sen mahdollistivat. Tietysti ei naiden patsaiden ymparille varmasti olisi ihmisia ihan tungokseen asti.