Uusi sirkus voi olla sitten hemmetin hyvää tai jumalattoman tylsää verrattuna vanhaan tättärä-rää -tyyppiseen sirkukseen. Tammikuuhun on mahtunut kaksi omalle kohdalleni eri uuden sirkuksen tapahtumaa: Helsingissä vieraillut, erinomainen Sorin sirkuksen juhlaesitys Peli ja viime viikonloppuna Tampereella pidetty Circus Ruska Festival no1.
Ehdin käydä katsomassa Circus Ruska Festival no1:n kaksi esitystä, Matias Salmenahon ja Jay Gilliganin yhteisvedon Snakewater ja illan Sideshow Carnival Clubin. Jälkimmäinen oli tajunnanräjäyttäjä, ensimmäinen lähinnä haukotutti.
Gilligan on jongleerausguru, Saarenaho Suomen parhaita jongleeraajia. Temput olivat uskomattomia, totta kai. Kokonaisuus ei pojilla silti kantanut sitä tuntia, jonka se kesti – setti oli hajanainen ja sisälsi perusmokia. Hyvät ideat, kuten vapaaehtoisten kutsuminen lavalle kännykällä, pilattiin ottamalla niihin käytännössä liikaa aikaa ja rikkomalla esityksen rytmi.
Välillä tuntui, että pyrkimys tehdä sirkuksesta uutta sirkusta, siis enemmän taidetta kuin viihdettä, vei tekotaiteellisuuteen. Ville Walon ja Circo Aereon nykytanssinomaisista jutuista olen pitännyt, paljonkin. Tästä könkkäävästä mukasatiirista en.
Sideshow-klubi olikin sitten aikamoista mäiskettä. Myöhästyin jongleerausbattlesta, mikä harmitti - Gilligan oli kuulemma kerännyt potin vetämällä aivan uskomattoman setin, jonka oli sitten juovuspäissään ja virheistä vittuuntuneena lopettanut hajottamalla keilan kavalla the Who -tyyliin. Jäi sekin uusi temppu sitten näkemättä. Ihan helppoa jongleerauskeilan hajottaminen nimittäin ei ole.
Illan huippu oli Circus Mundus Absurduksen keikka. Olen nähnyt CMA:n lavalla usein, mutta en vuoteen - homma oli hioutunut ja mykkä kehyskertomus iski ainakin minuun kuin leka betoniharkkoon. On hemmetin virkeää nähdä friikkisirkus, jossa lävistyksiä, tulennielentää ja lasilla kävelyä ei kehystetä “tämä on toooooosi vaarallista” -hehkutuksella ja tremolorummuilla, vaan rakennetaan koko esityksestä groteski slapstickspektaakkeli ja sen taustalle dynaaminen ääniraita. Kas, Luis Cypher hävisi pokeripelin – tervemenoa, siitä vaan injektioruisku posken läpi ja Rammstein soimaan. Tulta, hikeä, verta ja rankemmanlaista popmusiikkia. Helvetin hieno setti.
Siinä missä Snakewater venytti uutta sirkusta (teko)taiteen suuntaan, CMA hyödynsi hyvin uuden aallon sirkuksen viihdyttäviä puolia. Ei turhaakin turhempia kuulutuksia, ei sirkusmusiikkia vaan (alakulttuurisen) hauskat roolihahmot, kehyskertomus ja viitteitä muuhun populaarikulttuuriin. Kyse ei ole niinkään tempusta, vaan siitä miten se tehdään.
Samasta aiheesta
Tags: jongleeraus, Sirkus, tampere
3 comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2006/01/18/hullu-maailma-hullu-uusi-sirkus/trackback/
Tammikuu 19, 2006 at 10:43 am
Tomi
Itse olen myös päässyt pari kertaa näkemään CMA:n keikkaa. Eka kerta oli sellainen keikka missä yleisö pääsi itse roikkumaan selkänahastaan, polvistaan, rinnasta tai mistä nyt halusikaan. Ei varsinaisesti sirkuksen nimissä, mutta samat pojat kuitenkin. Hauskaa oli.
Tammikuu 22, 2006 at 9:13 pm
wisa
Kiitti kehuista. Sitä mie vaan halusin sanoo, että Gilligan on streittari.
Tammikuu 22, 2006 at 9:42 pm
Teppo
Ei pitäisi selvästikään uskoa toisen käden tietoon, ei.