Thaimaan etelässä käydään likaista sotaa

Photo by:Michael Sarver Suomalaisten lomaparatiisissa Thaimaassa riehuu täysimittainen likainen sota hallituksen joukkojen ja muslimitaistelijoiden välillä. Kuten yleensä, uhreina ovat paikalliset siviilit. He joutuvat sekä kapinallisten väkivallan että “otetaan kiinni tai ammutaan kenet vaan” -politiikkaa käyttävän hallituksen mielivallan riepoteltavaksi, kertoo Amnesty International.

Etelä-Thaimaassa, missä budhalaiset ja islaminuskoiset thaimaalaiset elävät rinta rinnan, muslimikapinalliset ovat ottaneet maalitauluikseen niin vääräuskoisina pitämänsä kadunmiehet kuin väärien ihmisten kanssa veljeilevät muslimitkin. Hallitus puolestaan käyttää kapinoinnin nujertamisessa esimerkiksi Latinalaisen Amerikan likaisista sodista ja CIA:n käymästä terrorismin vastaisesta sodasta tunnettuja metodeja: mielivaltaisia pidätyksiä, kidutusta ja kapinallisiksi epäiltyjen ampumista turhia kyselemättä. Hallituksen “mustalle listalle” laitetaan profiiliin sopivia nuoria muslimimiehiä ilman sen kummempia todisteita. Ikä, asuinpaikka ja uskonto ovat riittäviä syitä syylliseksi tuomitsemiseen ja siitä seuraaviin “toimenpiteisiin”.

Kuolonuhreja on vuoden 2004 alusta lähtien kertynyt tuhat, hallituksen vankiloihin “kadonnneiden” määrästä on vain arvauksia.

Share this:
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google
  • Digg
  • TwitThis

Samasta aiheesta

Tags: , , ,

  1. Timo Riitamaa’s avatar

    Vika saattaa olla yksinomaan minussa, mutta jotenkin tökkii yleistyvä tapa katkoa lyhytkin teksti “lue koko artikkeli”-linkillä.

    Minusta niin pitäisi tehdä vain kulloisessakin kontekstissa poikkeuksellisen pitkille teksteille.

    Joo.

    Reply

  2. Teppo’s avatar

    Point taken. Katsotaan, mitä asialle voi tehdä. Sitten, kun seuraavan kerran työstän sivun ulkoasua.

    Reply