Anna Kontula kirjoitti Vahtikoirassa seksin oston kriminalisoinnista ja sen ongelmista. Kommentoin Kontulan puheenvuoroa jo Vahtikoirassa. Huomasin olevani runsassanainen, joten erillisen merkinnän kirjoittaminen voi olla paikallaan. Asia on hemmetin monisyinen, ja sen ympärillä käytävästä keskustelusta puuttuu toisaalta suoruus puhua asioista asioina, toisaalta ymmärrys kokonaiskuvasta.
Minulla ei ole yksiselitteistä kantaa seksin myymisen moraalisuuteen tai seksin ostamisen kriminalisointiin. Tunnen ihmisiä, jotka myyvät seksiä. He ovat mukana omasta vapaasta tahdostaan, ja saavat hommastaan hemmetin hyvää tuntipalkkaa. Toisaalta tunnen ihmisiä, jotka ovat syvästi ahdistuneita siitä, että heiltä on yritetty toistuvasti ostaa seksiä. Ulkomaisia prostituoituja en tunne kuten en myöskään ihmisiä, jotka olisivat seksiä ostaneet.
Prostituutiota koskeva lainsäädäntö koskettaa toisaalta suoraan seksialan kanssa tekemisissä olevia ihmisiä että yhteiskuntaa laajemminkin. Se on kuin asekauppaa – aseiden ostajien ja myyjien lisäksi asekauppa vaikuttaa laajemmin yhteiskunnan turvallisuuteen, sillä aseisiin suhtautuminen ja niiden lukumäärä heijastuu muihinkin kuin suoraan aseiden kanssa tekemisissä oleviin ihmisiin. Kuten asekaupassa, ostajien ja elantonsa kaupalla ansaitsevien ihmisten intresseissä on jatkaa kaupankäyntiä, mielellään jopa laajentaa sitä. Yhteiskunnallisten vaikutusten takia asiaan halutaan kuitenkin puuttua.
Ja kuten asekauppa, seksibisnet on tietyn miesporukan mielestä tosi hot.
En sinänsä halua ottaa kantaa seksin ostamisen tai myynnin kriminalisointiin, mutta joitakin paloja keskustelusta voisin tarjota. Itselläni on lähinnä kysymyksiä.
Tasa-arvoasiain neuvottelukunta:
Tekemällä prostituutiota ja naiskauppaa ylläpitävä kysyntä näkyväksi ja keskustelemalla seksin ostajan vastuusta voidaan myös muuttaa naiskaupan uhria syyllistäviä käsityksiä. Prostituutioon ja naiskauppaan liittyy myös erittäin läheisesti rasistisia, etnistä toiseutta korostavia piirteitä. Naiskauppaa ei syyttä kutsuta nykyajan orjakaupaksi.
Seksin ostaja on säännönmukaisesti sosiaalisesti vahvemmassa asemassa kuin prostituoitu ja ostajalta voidaan edellyttää kykyä tajuta prostituution, parituksen ja naiskaupan aiheuttamat kielteiset vaikutukset prostituoidun elämään. Vastuu prostituutiosta ja seksin ostosta on selkeästi ostajalla, vaikka prostituoitu voikin näennäisesti olla aloitteen tekijä. Seksin oston kriminalisoinnilla voidaan aloittaa asennemuutos, jonka positiiviset kerrannaisvaikutukset heijastuvat yhteiskuntaan vielä vuosikymmenien kuluttua.
SALLIn puheenjohtaja Johanna Sirkiä:
Prostituoidun näkökulmasta seksinostamisen kriminalisoiminen näyttäytyy häneen itseensä kohdistuvalta halveksunnalta ja mitätöinniltä. Seurauksena on entistä suurempi epäluuloisuus viranomaisia ja virallisia järjestelmiä kohtaan. Tämä johtaa pahenevaan marginalisoitumiseen ja prostituutiosta irtautumisen vaikeutumiseen.
[--]
Seksioston kriminalisointia perusteltaessa ihmiskaupan uhreiksi kelpaavat kaikki ulkomaalaiset prostituoidut. Tällainen todellisuuden yksinkertaistaminen johtaa yksilöiden oikeusturvan sivuuttamiseen.
Maahantulijoiden määrät ovat suuria ja useimpien prostituoitujen työskentelyolot eivät ole sellaista seksiorjuutta, jollaisena ihmiskauppa usein esitetään. Monet lähtevät köyhistä oloista paremman toimeentulon toivossa laittomiksi siirtolaisiksi, jolloin prostituutio voi näyttäytyä ainoana tai parhaana vaihtoehtona. Laittoman maassaolon takia viranomaisiin ei yleensä uskalleta turvautua. ”Ihmiskaupan uhrien pelastaminen” tarkoittaa heidän kohdallaan maasta käännytystä. ”Ihmiskaupan vastainen toiminta” muotoutuukin suurten massojen kontrollitoimiksi.
Jos seksin ostamista pidetään ystäväpiirissäsi naista halventavana, niin vika on ystäviesi asenteissa, ja he syrjivät rehellistä työkseen seksipalveluja myyvää naista. Ja mistä muusta kuin asenteesta johtuu, se , että kyseinen toiminta on vain naista alentavaa, mutta jos myyjänä on mies, niin se onkin jo eri asia. Siitä ei edes puhuta. Mielestäni on kyse nimenomaan asennevammasta ja naisen itsemääräämisoikeuden syrjimisestä ja suoranaisesta rasismista. Miksei seksityötä arvosteta??!!! Onko se sen takia, että siihen liittyy niin paljon tabuja ja jopa häpeää. Mitä hävettävää seksissä on? Sehän on ihan normaali asia ihmisen elämässä ja sitä tekevät kaikki. Tosin moni ei sitä haluaisi myöntää.
Ideaalimaailmassa varmaan seksin myynnissä ei olisi mitään paheksuttavaa ja sitä myyviin ja ostaviin ihmisiin voitaisiin suhtautua kuin hampurilaisbaarin kassahenkilökuntaan ja purilaispaikan asiakkaisiin. Käytännössä niin ei ole. On paljon avoimia kysymyksiä sekä hirvittävä määrä käytännön ongelmia. Periaatteellisten lisäksi.
Ensimmäiseksi kysyisin tasa-arvoasiain neuvottelukuntaa lainaten: miksi koemme miesten oikeudeksi ostaa seksiä naisilta tai parittajilta tai järjestäytyneeltä rikollisuudelta?
Sitten ajatusleikkiin: Millaisia seurauksia prostituution laillistamisella olisi?
Paranisivatko seksin myyjien työolosuhteet? Saisiko valtio verotuloja? Menisikö järjestäytyneeltä rikollisuudelta leipätyö? Rekisteröityisivätkö ammattia satunnaisesti harjoittavat naiset bordelleihin? Entä ryhtyisikö Suomi myöntämään työlupia ulkomaisille prostituioiduille? Voisivatko nämä ulkomaiset prostituioidut palata takaisin kotiinsa ylpeänä ammatistaan ja ansaitsemistaan tuloista keikkajakson jälkeen? Jatkuisiko likainen prostituutio laittomana puhtaan laillisen rinnalla?
Loppuisiko hankalassa tilanteessa olevien ihmisten hyväksikäyttö? Olisiko poliisin helppo valvoa seksikauppaa ja puuttua väärinkäytöksiin? Saataisiinko ihmiskauppiaat kiinni? Pelastuisivatko uhrit?
Alkaisiko Suomi myöntää kansalaisuuksia pitkään Suomessa töitä tehneille ulkomaisille prostituoiduille? Olisiko prostituoituna työskenteleminen hyväksyttävä saada oleskelulupa? Saisivatko ulkomailta saapuneet prostituoidut suomalaisen eläketurvan ja sosiaalietuudet, esimerkiksi sairaslomat?
Alettaisiinko prostituutiota arvostaa, menisikö Pentti naimisiin opiskelijatyttönä seksillä kaljarahansa ansainneen Mirvan kanssa? Kertoisiko Pentti kavereilleen mitä vaimo tekee / teki työkseen? Lakkaisiko huora olemasta haukkumanimi?
Alkaisivatko seksin ostajat erottaa seksin myyjät muista ihmisistä? Loppuisivatko baareissa sivullisia kiusaavat hintatiedustelut?
Alkaisivatko miehet arvostaa naisia? Alkaisivatko naiset arvostaa miehiä? Paranisiko seksi?
Samasta aiheesta
Tags: Ihmiset, politiikka, prostituutio, seksi, Suomi, yhteiskunta







1 comment
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2005/12/22/monta-kysymysta-prostituutiosta/trackback/