Yhdysvaltain propagandasekoilu jatkuu. Muutama päivä sitten kuulimme USA:n maksaneen irakilaismedialle positiivisista uutisista. Nyt Washington Postin blogissa väitetään, että Yhdysvaltain hallitus on päättänyt poistaa omilta sivuiltaan hallituksen kannalta kiusallista tietoa.
USA:n hallitus on lopettanut verkkosivuiltaan palvelun, jossa se on Clintonin kaudelta lähtien raportoinut muun maailman suhtautumisesta yhdysvaltoihin, yhdysvaltalaisiin ja ennen kaikkea Yhdysvaltojen politiikkaan. Palvelu perustuu Yhdysvaltalaisten diplomaattien keräämään aineistoon, lähinnä suurlähetystöjen paikallisista lehdistä tekemiin käännöksiin ja tiivistelmiin.
Maailman asenneilmapiirin kartoittamista ei toki ole lopetettu. Raportit vain vedettiin pois nettisivuilta ja hallinnon omaan käyttöön.
In other words, U.S. officials still want to know what the world thinks of the United States. They just no longer care to share that information with the rest of the government or the American public.
Kai tämä vahvistaa epäilyt siitä, että Jenkit eivät olisi maailmalla tällä hetkellä kovin kovassa huudossa.
Blogimerkinnän kommenteissa väitetään tämän lisäksi, että samaisilta sivuilta poistettiin Colin Powelin lausunnot, joissa Powell vähätteli Irakin joukkotuhoaseohjelman aiheuttamaa uhkaa. Kyseisiin lausuntoihin oli linkitetty tiiviisti verkkomerkinnöissä, joissa kritisoitiin Irak-hankkeen tarkoitusperiä.
Via Crooked Timber
Oletko lukenut jo nämä?
Tags: media_politiikka_USA







No comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2005/12/08/ei-kerrota-ettei-ne-tykkaa-meista/trackback/