Marraskuu 2005

Kappas. Juuri kun [pääsin asiasta kirjoittamasta -> stop kielen töhryille], presidenttiehdokas Heidi Hautala pohdiskelee töhryjä City-lehden haastattelussa (vaatii kirjautumisen, joka maksaa, eli en suosittele).

Hautala pitää jutussa tarroja levitelleiden nuorten saamaa tuomiota “orwelliläisenä”, mutta ajatusta ei pureta sen enempää auki. Näyttää kuitenkin siltä, että sama ajatus on nyt ilmassa monen eri ihmisen tartuttavaksi.

Hemmetin usein sitä huomaa pohdiskelevansa, että millä se-ja-se oikin on varastanut minun ideani, kun en sitä kenellekään ole sanonut, tai en ainakaan sille. Oikeastihan kyse taitaa olla siitä, ettei se oma idea sitten ollutkaan niin omaperäinen, etteivät muut voisi sitä keksiä. Ajan henkeen osaa tarttua moni.

George Orwellin romaanissa 1984 eletään dystopiassa, pahassa tulevaisuudessa, jossa kieli on voitettu valtataistelu. Isoveli valvoo sotaa, jota käydään ihmisten mielissä. Ei-toivotuista asioista puhumisesta on tehty mahdotonta.

Onko kukaan huomannut, että Stop töhryille –kampanja on käyttänyt tehokkaasti Orwellin pahaa kaavaa? Kampanjan muutama vuosi sitten lanseeraama ”töhry”-termi johdannaisineen on levinnyt mediaan, jopa blogeihin. Kukaan ei puhu enää graffiteista tai tägeistä, harvat tarroistakaan. On vain töhryjä ja töhrijöitä.

Tähänhän koko kampanja on alusta alkaen tähdännyt. Sanana töhry määrittää työn laadun; on täysin mieletöntä puhua ”taiteellisesti laadukkaasta töhrinnästä”. Raja kaupunkitilaa kaunistavien taideteosten ja ilkivallan välillä on hämärtynyt, kaikki on sitä samaa. Graffittien puolustaminen on mahdotonta niiden laadusta riippumatta, koska se on määritelmällisesti töhrityssä kielessä pahan puolustamista.

Kaupungin kuvista vain mainokset on, tarkoituksellisesti, pidetty erillään töhrykielestä. Isoveli valvoo, mitä valvotaan.

Miten helvetissä näin on annettu tapahtua? Kuka antoi likaisen kielipelin pelaajille vallan rajoittaa mahdollisuuksiamme ajatella ja puhua? On aika panna piste kielen töhrinnälle.