Iranilaista kansalaisjärjestötyötä tukevan NGO training centerin johtajaa ja naistutkimukseen keskittyvän Farzaneh-lehden päätoimittajaa Mahboubeh Abbasgholizadehia uhkaa vankeustumio.
Iranin viranomaiset pidättivät Abbasgholizadehin syksyllä 2004 ilmoittamatta pidätykselle mitään syytä. Hän vietti noin kolme viikkoa tuntemattomassa vankilassa äänieristetyssä, kahden ja puolen neliön kopissa ja häntä kuulusteltiin Euroopan sosiaalifoorumiin ja Peking + 10 -tapahtumiin osallistumisesta. Hänet vapautettiin kuukauden kuluttua pidätyksestä 30 000 euron takuita vastaan, ja häntä vastaan nostettiin ylimalkaiset syytteet “valtion vastaisen propagandan levittämisestä, epäsopivasta pukeutumisesta ja alkoholin hallussapidosta”.
Pidätyksen yhteydessä Abbasgholizadehin omaisuus takavarikoitiin. NGO training center suljettiin ulkopuolisilta pidätyksen ajaksi.
Jo tapa, jolla Abbasgholizadeh pidätettiin, on kansainvälisten sopimuksien valossa laiton. Lisäksi on ilmiselvää, että hänen pidätyksensä syy on hänen toimintansa ihmisoikeuksien puolesta. Helmikuussa 2005 Iranin oikeuslaitoksen johtaja Ayatollah Mahmoud Shahroudi ilmoitti, että Mahboubeh Abbasgholizadehin ja muiden vastaavalla tavalla pidätettyjen tapaukset tutkitaan ja rikoksiin syyllistyneitä rangaistaan. Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut.
Alla vetoomus Shahroudille Abbasghilizadehin ja muiden Iranilaisten naisihmisoikeuspuolustajien puolesta.
His Excellency Ayatollah Mahmoud Hashemi Shahroudi
Head of the Judiciary
Ministry of Justice
Park-e Shahr
Tehran
Islamic Republic of Iran
Your Excellency, I would like to express my concern on the situation of women human rights defenders in Iran. According to the information I have received from Amnesty International, flaws in the administration of justice in Iran have resulted in human rights violations against human rights defenders such as Mahboubeh Abbasgholizadeh that have gone uninvestigated and apparently unpunished. Failure to hold a prompt and open trial contravenes Iran´s obligations under the International Covenant on Civil and Political Rights (ICCPR)
I urge the government of Iran to train the police and security forces on how to implement law in order to ensure that the freedom of association of human rights defenders is respected and protected.
I call on the authorities to develop a national plan of action to implement the UN Declaration on Human Rights Defenders as an important first step to ensure that human rights defenders are able to carry out their legitimate work. The Plan of Action should include specific measures to address the particular obstacles faced by women HRDs.
Samasta aiheesta
Tags: Ihmisoikeudet, Iran, vetoomukset







No comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2005/11/30/naistutkimuslehden-paatoimittajaa-uhkaa-iranissa-vankeustuomio/trackback/