Syksyllä 2004 kolumbialainen ihmisoikeusaktivisti Teresa Yarce ammuttiin kuoliaaksi Medellínin kaupungissa vain muutamaa tuntia ennen kuin hänen oli määrä todistaa oikeudessa paikallisen puolisotilaallisen järjestön johtajaa vastaan. Ennen kuolemaansa Yarce oli kritisoinut voimakkaasti muun muassa sitä, että julkisiin palveluihin tarkoitettuja varoja oli käytetty puolisotilaallisten joukkojen palkanmaksuun. Hän oli aktiivinen naisjärjestö Asociación de Mujeres de las Independenciasin jäsen.
Silminnäkijöiden mukaan murhaaja oli tunnettu paikallinen puolisotilaallisten joukkojen jäsen. Tereca Yarce oli joutunut puolisotilaallisten joukkojen murhayrityksen kohteeksi vain paria viikkoa aiemmin, mutta onnistunut pakenemaan.
Myös muut ihmisoikeuksien puolustajat ovat joutuneet puolisotilaallisten joukkojen tappouhkausten kohteeksi. Poliisi pyrkii tekemään heidän työnsä mahdollisimman vaikeaksi – ennen kuolemaansa Tereca Yarcekin oli moneen otteeseen pidätettynä rauhanomaisen toimintansa vuoksi. Hänen rikoksensa on ollut armeijan ja puolisotilaallisten joukkojen tekemien ihmisoikeusloukkausten tuominen julkisuuteen.
Yarcen murhaajaa ei ole löydetty, vaikka silminnäkijät hänet tunnistivat. Ihmisoikeuksien puolustajia ahdistellaan yhä, mikä tässä yhteydessä tarkoittaa tappouhkauksia. Alla vetoomus Kolumbian presidentille, jotta viranomaiset viipymättä selvittäisivät Yarcen murhan ja toisivat syylliset tuomiolle sekä varmistaisivat ihmisoikeuksia puolustavien aktivistien turvallisuuden.
Vetoomuksen voi allekirjoittaa myös verkossa.
Presidente de la Republica de Colombia
Dr. Álvaro Uribe Vélez
Palacio de Nariño
Carrera 8 No. 7-26
Bogotá
COLOMBIA
Excmo. Sr. Presidente, I am very concerned at the ongoing campaign to undermine and discredit the legitimate work of human rights defenders, trade unionists and other social activists in Colombia. Especially I am concerned at the safety of human rights defenders in Medellín. I urge you to call for full and impartial investigation into the killing of Teresa Yarce and the threats against AMI members, including Maria del Socorro Mosquera, Mery del Socorro Naranjo, and other members and associates of AMI. I urge you to make sure that they can continue their human rights work. I call on the Colombian authorities to elaborate plans, in conjunction with human rights defenders in Medellín, on implementing the principles of the UN Declaration on Human Rights Defenders.
Samasta aiheesta
Tags: Ihmisoikeudet, Kolumbia, vetoomukset







No comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2005/11/28/kolumbian-puolisotilaalliset-joukot-surmasivat-naisaktivistin/trackback/