Tunisiassa bloggaaja joutuu lusimaan

Viime viikolla Tunisiassa pidetty YK:n tietoyhteiskuntakokous oli ihmisoikeusjärjestöjen mielestä lähinnä kyyninen vitsi. Samaan aikaan, kun isot herrat puhuivat paremmasta maailmasta, isäntämaan hallitus piti tiukassa sensuurissa valtamediaa ja ahdisteli sananvapautta vaativia aktivisteja hiljaisiksi.

Jos asia kiinnostaa, lähteitä on monta. Melko hyvän yleiskäsityksen saa BBC:n verkkouutisten jutusta, jossa kerrotaan tunisialaisten hakeneen sananvapautta verkosta ja joutuneen kärsimään siitä. Useita bloggaajia on vangittu.

Mustaa komiikkaa tilanteeseen tuo se, että esimerkiksi yhdysvaltalaiset taistelevat Tunisiassa sekä sananvapauden puolesta että sitä vastaan. Amerikkalaisilla yliopistoilla on yhteishanke tunisialaisten saamiseksi verkkoon mielipiteitään ilmaisemaan, kun taas toisaalla yhdysvaltalaisyritykset myyvät Tunisian hallituksille tehokkaita suotimia, joilla väärät mielipiteet voidaan suodattaa pois maan tietoverkon liikenteestä.

Mitenkäs sitä sanottiinkaan - vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee. Täysi vapaushan oppilaitoksilla ja yrityksillä on tehdä mitä sattuu, mutta iso kuva näyttää kyllä kummalliselta. Ei voi mitään.

Myös Human Rights Watch ja Amnesty International julkaisivat omat raporttinsa tapaus Tunisian absurdiudesta.

Toiminnanhaluisille vinkkinä: Amnestyn sivuilta löytyvät tarkemmat tiedot verkkojulkaisun vuoksi vangitun asianajaja Mohammed Abboun tapauksesta sekä ohjeet hänen puolestaan vetoamiseen.

Share this: These icons link to social bookmarking sites where readers can share and discover new web pages.
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google
  • Digg
  • Technorati
  • TwitThis

Samasta aiheesta

Tags: , , , , ,