You are currently browsing the monthly archive for Lokakuu 2005.
Salaliittoepäiltynä pidätetyt toisinajattelijat [Yassin al-Hamwi ja Muhammed “Ali al-”Abdullah -> Surullisia tarinoita Pakistanista ja Syyriasta] ovat päässeet [Syyria ->]ssa vapaaksi. [Amnestyn tietojen mukaan -> http://web.amnesty.org/library/index/ENGMDE240902005?open&of=ENG-SYR] miehet todettiin syyttömiksi salaisen järjestön toimintaan osallistumiseen, mutta heidät tuomittiin vankeuteen hallituksen maineen pilaamisesta.
Vankeusrangaistuksen pituus oli kymmenen päivää, ja koska miehet ehtivät olla pidätyksen aikana telkien takana lahes tuplaten tämän kakun verran, pääsivät he oikeudesta ulos tuomionsa kärsineinä miehinä.
Alun perin vaikutti siltä, että miehet pidätettiin osallisuudesta mielipidevankien omaisjärjestön perustamiseen. Syyria on kuitenkin kiistänyt väitteet - Syyrian Ruotsin-lähetystöstä vastattiin vetoomuksen lähettäneelle Amnestyn suomalaisjäsenelle, että miehiä epäiltiin ihan toiseen kiellettyyn muslimiveljeskuntaan kuulumisesta.
Ihan vain veikkaus, mutta tapauksen saamalla kansainvälisellä huomiolla taisi olla osansa siinä, että tuomiot jäivät näinkin lieviksi.
Lähteitä:
- Syria: Further information on Fear of torture/incommunicado detention/prisoners of conscience/legal concern
- Syria: Fear of torture/incommunicado detention/prisoners of conscience
- Syria: Further information on: Fear of torture/incommunicado detention/prisoners of conscience
- Syria: Further information Fear of torture/incommunicado detention/prisoners of conscience
Tags: Ihmisoikeudet, Maailma, Pakistan, sananvapaus, Syyria
Näin Lyonissa hassun paidan, jossa kolme koiraa oli suihkussa. Laidoilla oli kaksi tuiman näköistä bulldogia, keskellä pieni seropi. Pikkukoiralta oli saippua pudonnut lattialle, ja bulldogit katsoivat sitä kummasti.
Viite oli ilmiselvä. Vankilassa ei kannata kumartua suihkuhuoneen lattialle poimimaan käsistä lipsahtanutta saippuaa.
Jenkeissä legendaarisiksi nousseille vankilaraiskauksille ollaan ehkä vihdoin tekemässä jotain. Raiskauksethan ovat jatkuneet pitkälti siksi, että niiden ollaan annettu jatkua. Vankien turvallisuudesta vastuussa olevat vartijat ovat nauraneet räkäisesti ja todenneet, että “Fight or fuck” - vain neidit jäävät raiskattavaksi, tosimies ei moiseen joudu. Read the rest of this entry »
Tags: Ihmisoikeudet, Maailma, USA
Hesarin kuukausiliitteen toimittaja nurisi kuun alussa siitä, miten Helsingin keskustassa on jatkuvasti menossa jonkin sortin massatapahtuma. Toiveena oli, että edes jonain päivänä saisi viettää tavallista arkea.
Hei, tapahtumat kuuluvat kaupunkiin – sitä saa mitä tilaa. Jos haluat rauhaa, muuta muualle. Kaipa se fiksulla ihmisellä käy mielessä, ennen kuin laittaa niimensä alle asuntolainapaperiin.
Loppuun hieman perspektiiviä.
About That Subway Alert - New York Times:
New York City officials inconvenienced a large number of people over the past week for what appears to have been a false alarm about a terrorist plot against the subways. Fortunately, New Yorkers have a high tolerance for inconvenience. We are put out of our way virtually every day by parades, accidents, movie shoots, demonstrations, traffic jams, track fires and visiting heads of state. If something comes up that makes city officials particularly worried about a potential bombing, they should feel free to go right ahead and disrupt our routines.
[Fabula -> http://www.saunalahti.fi/~hohakkar/fabula/] pistää pystyyn poliittista blogia Suomessa. Jenkeissä nettikirjoittelulla alkaa olla jo ilmeistä poliittista merkitystä. [New York Times ->] kertoo eilisellä pääkirjoitussivullaan Yonkersin kaupungin muuttaneen hiljattain hallintonsa eettistä säännöstöä. Osa kunniasta kuuluu lehden mukaan kunnantalolla ahkerasti käyneille kansalaisjournalisteille.
New Rules in Yonkers - New York Times:
But some credit should also go to the tribe of the cranky, mostly anonymous gadflies and political obsessives who populate the message boards of local political blogs, most notably [YonkersTribune.com -> http://www.yonkerstribune.com].
Ja keitä nämä lakienuudistajat ovat?
[ -- ] Yonkers Tribune, run by the tireless Hezi Aris, a bearded gnome with a digital camera who goes to all the meetings and writes everything down, in a baroque prose style that overflows with well-mannered outrage, like someone pounding on an off-key harpsichord.
Ei muuta kuin partaa kasvattamaan, vahtikoirat!
Lueskelin aamukahvin kanssa Kumppania, silmääni pisti pikkujuttu, jonka olin muutama viikko sitten bongannut valtamediasta: yhdysvaltalaiset tiedemiehet haluaisivat suojella Afrikan suuret nisäkkäät siirtämällä niitä Amerikan laajoille sydänmaille laiduntamaan. Muistaakseni mediamoguli Murphy oli lupautunut auttamaan leijonien ja norsujen maahanmuutossa, muun muassa järjestämällä elikoille tilat ranchiltaan.
“Eläimiä pystyy auttamaan tehokkaimmin tuomalla ne tänne.”
Minua vähän nauratti. Samaan aikaan, kun julkisissa keskusteluissa lukuisat länsimaalaiset vastustavat afrikkalaisten ihmisten muuttoa köyhyyden ja sodan vaivaamalta mantereelta teollisuusmaihin vedoten siihen, että ihmisiä kuuluu auttaa siellä missä he ovat eikä liikutella heitä ympäri maapalloa, kirahvit saavat liikkua vapaasti.
Eläinpakolaiset saavat tulla, mutiaiset pysykööt poissa.
Kumppanissa on muuten nyt ulkona rasisminumero. Melko hyvin onnistunut ajoitus järjestöpohjaiselta aikakauslehdeltä.
Tags: Ihmisoikeudet, kehitys, Maailma
Turinasetä Sedis, jonka sivistyneitä verkkokirjoitelmia seurailen säännöllisesti, aloitti uuden linkkiblogin: Miksi?
Flickrin ja del.icio.usin kaltaisten, oman hommansa hyvin hoitavien palvelujen takia erilaiset kotisivujen galleriaviritelmät ja linkkilokit tuntuvat hiukkasen vanhanaikaisilta. Del.cio.usin kautta linkkejä voi seurata kronologisesti blogityyliin, mutta tägättyjen merkintöjen löytäminen jälkikäteen on pirun paljon helpompaa kuin jostain blogihärvelistä.
Miksi pistää pystyyn linkkiloki? Lingon kohdalla perusteluna on mainosten ujuttaminen rss-syötteisiin, mutta entä mainoksettomilla sivuilla? Halu seurata, kuinka moni linkkisivuja lukee?
Muuten, kai sinä jo seuraat bloggaavien tuttujesi del.icio.us-linkkilistaa rss-lukijalla siinä missä blogiakin?
Odottelen Applestoresta tilaamaani uutta iMacia ja seurailen kärsimättömänä paketin kulkua. Kuriirifirman kulunseurantasivu aiheuttaa kuitenkin hieman hämmennystä.
Osaako kukaan kertoa, miksi asiat otetaan useaan kertaan vastaan samassa paikassa ja ne reissaavat ees ja taas?
Somalien turhautuneisuudesta kirjoittamani juttu ([linkki ilmaiseksi jakelussa olevaan englanninkieliseen käännökseen -> http://www.helsinginsanomat.fi/english/article/Helsinki+youth+with+Somali+backgrounds+tired+of+constant+suspicion/1101981168536]) ja aihetta valkoiselle miehelle avaavaksi tarkoitettu näkökulma ([linkki ilmaiseen käännökseen -> http://www.helsinginsanomat.fi/english/article/Blacklisted/1101981166631]) ovat poikineet viikon aikana lisää palautetta. Kun pistin aiemmankin esiin, merkitään nyt muistiin nämä seuraavatkin. Kirjoittajien yksityisyyttä kunnioittaen. Read the rest of this entry »

Pohdiskeleva liftari on toimittaja Teppo Moision blogi asioista, jotka eivät liity suoraan omiin toimeksiantoihin.
Tuoreimmat kommentit