‹ Asekauppiaat voittivat Brasiliassa •
Yhdysvalloissa Teksasin osavaltio aikoo teloittaa ensi viikon keskiviikkona, 2. marraskuuta, vuonna 1994 kuolemaantuomitun Jaime Elizalden. Tapaus on ikävä, moneltakin kantilta. Eniten siksi, että Elizaldea vastaan esitetty todistusaineisto ei ole aukoton.
Itse en hyväksy kuolemantuomiota missään tapauksessa. Se on mielestäni sitä ihmisarvoa alentavaa kohtelua, joka kielletään ihmisoikeussopimuksissa. Ihmisoikeussopimuksissa määritellään myös, että ihmisoikeudet ovat luovuttamattomat, eli niistä ei määritelmän mukaan pääse eroon, teki mitä teki. Vastenmielisintä kuolemantuomiossa minusta on se, että valtio ryhtyy leikkimään jumalaa ja päättämään turhan suurista asioista - kuten vaikkapa siitä, kuka ansaitsee elää ja kuka ei.
Jumalaleikin suurin käytännön ongelma on tässä tapauksessa se, että tehtyä ei saa tekemättömäksi. Pelkästään Jenkeissä on tuomittu muutaman viime vuosikymmenen aikana kuolemaan yli sata ihmistä, jotka ovat sittemmin osoittautuneet syyttömiksi. Kaikeksi onneksi kaikkia heistä ei ole ehditty teloittaa.
Elizaldea vastaan ei ole esitetty yhtään konkreettista todistetta. Häntä ei yhdistä murhiin sormenjälki murha-aseessa tai uhrin verijälki paidankauluksessa, vaan kaksi enemmän tai vähemmän kyseenalaista todistajalausuntoa. Toinen syyttäjän avaintodistajista kiisti poliisikuulusteluissa koskaan nähneensä koko murhaa, mutta todisti oikeudessa Elizaldea vastaan. Toinen hautoi omaa todistustaan kuukausikaupalla ennen kuin kävi ilmoittautumassa poliisille ja kertoi nähneensä, miten Elizalde ampui pimeässä Juan Guajardon ja Marcos Vasquezin. Lisäksi Elizaldelle osoitettu lakimies ei ollut riittävän pätevä tuomaan esiin todistajia, joiden myöhemmin ilmi tulleet lausunnot olisivat tukeneet Elizalden syyttömyyttä.
Vaikka kuolemaantuomiota ei ihan yksiselitteisesti olekaan kansainvälisessä laissa kielletty, niin Elizalden tapauksessa ainakin teloitus on varsin kyseenalainen. YK:n kuolemaantuomittujen oikeuksia käsittelevässä ohjeistuksessa todetaan, että ketään, jonka tuomion oikeellisuus aiheuttaa pienimpiäkään epäilyksiä, ei tulisi teloittaa.
Samasta aiheesta
Tags: Ihmisoikeudet, kuolemantuomio, USA







No comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2005/10/25/teksas-leikkii-jumalaa-jaime-alizalden-hengella/trackback/