Mukavaa saada vaihteeksi positiivisiakin uutisia Amnestylta. Iranilainen poliittinen vanki Manuchehr Mohammadi on päässyt vankilasta hoitamaan huonoon kuntoon päässyttä terveyttään. Mies on ollut kiven sisässä puoli vuosikymmentä, hänen saatuaan kahdenkymmenen vuoden tuomion osallisuudesta vuoden 1999 opiskelijamielenosoitusten johtamisesta.
Amnesty on kampanjoinut Mohammadin puolesta aktiivisesti. Hänet on tuomittu puolueellisessa oikeudenkäynnissä poliittisin perustein. Kun hän aiemmin saamansa loman aikana antoi haastatteluita ulkomaiselle lehdistölle ja kertoi mielipiteistään Iranilaisille, hänen tuomioonsa läväytettiin vielä pari vuotta lisää.
Mohammad oli tänä vuonna syömälakossa heinäkuusta syyskuuhun protestina siitä, ettei hän päässyt sairauslomalle vankilasta. Sairauslomaa mies ei vielä tuolloin saanut, ja pitkän syömälakon aikana hän vaipui koomaan.
Sairauslomaa Mohammad todella tarvitsee, sillä Mohammadin kidutus on johtanut siihen, että hänen ikenensä ovat tulehtuneet vankeusaikana erittäin vakavasti. Sairaalalääkärin mukaan kaikki hampaat on poistettava ja koko kalusto laitettava uusiksi.
Sairausloman pituutta ei tiedetä. Toivon mukaan mies saa itsensä kuntoon, ja saa olla lomalla pitkään.
Mohammadin tapaukseen voi perehtyä Amnestyn kirjastossa:
- Iran: “Disappearance” / torture / ill-treatment, Manuchehr Mohammadi
- Iran: Further Information on “Disappearance” / torture / ill-treatment, Manuchehr Mohammadi
- Iran: Further information Torture/Ill-treatment/Fear for safety/Medical concern
- Iran: Further information on Torture/Ill-treatment/Fear for safety/Medical concern
- Iran: Further information on: Torture and ill-treatment/ Fear for safety/ Medical concern: Manuchehr Mohammadi (m)
Samasta aiheesta
Tags: amnesty-international, Ihmisoikeudet, Iran, kidutus







No comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2005/09/20/kidutettu-vapaalle-iranissa/trackback/