Sittenkin luomua?

Olen ollut viherpiiperöksi melko skeptinen luomuruoan autuaaksi tekeväksi väitetyn voiman suhteen. Intuitiivisesti ajatus puhtaasta ja luontoa kunnioittaen viljellystä appeesta on tuntunut kyllä vetoavalta, mutta järki on ollut vastaan. Tutkimustulosten mukaan kun on näyttänyt siltä, ettei luomusta ole maailman tai ihmiskunnan pelastajaksi. Olen kannattanut hiljaa mielessäni jonkinlaista puolitehomaataloutta, jossa vastuullisesti käytetään maataloustieteen saavutuksia hyväksi. Kunhan homma ei vain mene sellaiseksi herooiseksi maanvaltausreposteluksi, jonka seurauksena köyhdytetään maa, rikastutetaan vesistöt ja kasvatetaan kolmipäisiä hormonisonneja.

Hesarin tiedesivuilla oli tänään juttu, jonka mukaan luomussa sittenkin saattaisi olla sitä jotain. Englantilais-tanskalaisessa tutkimuksessa luomua syöneet rotat olivat terveempiä kuin verrokkiryhmien lajikumppaninsa, vaikka kaikki saivat periaatteessa yhtä paljon ravinteita. Selitystä ei löytynyt edes torjunta-aineiden jämistä.

Pitääkö tässä nyt ruveta vaihtamaan mielipidettään?

Technorati Tags:

Share this:
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Digg
  • TwitThis

Samasta aiheesta

Tags: , , , , ,