… jolla heitellään yhtä palloa kädestä toiseen. Voit heittää kaksi palloa täksi päiväksi syrjään, tai vaikka lainata työkavereillesi.
Homma menee näin:
- Ota (se ainoa) pallo vasempaan käteesi.
- Heitä pallo oikeaan käteen. Heiton pitäisi käydä silmien tasalla.
- Ota pallo kiinni (oikealla kädelläsi), kun se on pudonnut vyötärön tasolle.
- Tauko. Hengitä kerran. Keskity seuraavaan heittoon.
- Heitä pallo nyt oikealta vasemmalle. Heitto on edellisen peilikuva.
- Ota tämä heitto kiinni vasemmalla kädelläsi.
- Keskity seuraavaan heittoon.
- Toista.
Video: Yhden pallon jongleeraus. (.mov, 670kB)
Aluksi kannattaa tosiaan keskittyä erikseen jokaiseen heittoon, mutta heittojen välisestä tauosta voi luopua melko pian. Lopulta vain heittelet palloa rennosti kädestä toiseen.
Pidä kuitenkin erityistä huolta siitä, että heität molemmilla käsillä pallon yhtä korkealle. Lähes kaikille toisella kädellä heitto on luotevampaa, jongleeratessa sen pitäisi onnistua molemmilla. Jos pallo putoaa maahan, aloita heittely uudestaan aina vasemmalla kädellä. Huonomman heittokäden treenaaminen on tärkeää - jos sinulla olisi kaksi oikeaa kättä, voisimme varmaankin aloittaa suoraan kolmella pallolla.
Vielä pieni suuri huomio pallojen lentoradasta: Pallot eivät kulje edes takaisin samaa reittiä, vaan tekevät kahdeksikkokuviota. Oikea lentorata muuttuu tärkeäksi asiaksi, kun alamme ottaa lisää palloja mukaan harjoitukseen. 
Sujuuko? Tuntuu rennolta ja heitot ovat hallussa? Loistavaa. Tämä on kaikki, mitä sinun tarvitsee oppia heitosta. Tulevaisuus onkin oikeastaan vain rytmin opettelua.
Loppukevennys: Et ole ensimmäinen, etkä varmasti viimeinen jongleerauksen harjoittaja. Vanhimmat kuvat pallojonglööreistä on löydetty Egyptistä, 15. Beni Hassanin haudasta. Noin neljä tuhatta vuotta vanhat kuvat esittävät ryhmää naisjonglöörejä.
Samasta aiheesta
Tags: jongleeraus, pallot, puistoleikit, Puistoleikkikoulu, Sirkus







No comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2005/05/12/kolme-palloa-toinen-oppitunti/trackback/