Syksyllä cyclocross näytti Nuuksiossa tältä. Talvikuvassa värejä ja valoja olisi vähemmän.

Kun sanon ihmisille, että ajelen nykyään fillarilenkkejä näin talvellakin, saan yleensä ihmetteleviä katseita. Selitän sanomalla, että oikeastaan tuolla lumimuhjussa harrastuksen vuoksi ajelu on ihan kivaa. Ei samalla tavalla kivaa kuin asfaltilla viilettäminen kesällä, vaan enemmän kuin mutaisten metsäpolkujen ajelu. Vaikka vauhtia on vähän, haastetta riittää.

Ja sitä varten on kellarissa viime keväänä hankittu cyclocross, jolla voi viilettää kesällä polkuja ja maantietä, talvella kevyen liikenteen väylää.

Lenkeillä olen oppinut myös uutta. Kirjoittelin kesällä, etten usko Keskuspuiston kivojen väylien olevan kovin päteviä reittejä talviseen työmatkapyöräilyyn. Olin ainakin osin väärässä.

Nyt hangen aikaan toki monet kesäisin fillareillekin tarkoitetut väylät on muutettu laduiksi, ja vain pari reittiä on fillarointikunnossa. Jos nämä muutamat lenkit sattuvat omalle työmatkalle, ne ovatkin sitten ihan priimaa lenkkeilypolkua vaudikkaaseen krossiajoon.

Autoteiden varsilla olevat väylät ovat nimittäin ajoväylältä roiskuvan suolan ja aurauspärskeiden takia ajokelvotonta muhjua. Vallin, puiden tai peräti puistotaipaleen takana piilossa olevat pyörätiet säilyvät sen sijaan aurauksen jälkeen pitkään hyvässä ajokunnossa, koska sulatuskemikaalit tai autojen renkaat eivät pääse pehmentämään tiukaksi pakkautunutta lumipohjaa.

Hypoteesini on, että tilanne muuttuu, kun sulaminen alkaa. Autoteiden varret sulavat varmaan pikemmin kuiviksi, kun taas nuo metsäväylät muuttuvat omalla vuorollaan sohjomuhjuksi.

Veikkaus vain, koska tämä on ensimmäinen talvipyöräilytalveni Helsingissä.