Sain taas meiliä yhdestä hankkeesta, jossa pyöräilyä halutaan edistää hyvänä arkiliikuntana. Autoin minkä osasin, mutta jäi vähän holotna olo.

Pyöräilyn edistäminen sillä kärjellä, että se on hyvää liikuntaa, ei todennäköisesti tee pyöräilystä merkittävää liikennemuotoa eikä edes kohota kansanterveyttä. Itse asiassa se on melkoista omaan jalkaan ampumista – tai ainakin ammutaan pahasti maalista ohi.

“Pyöräile työmatkasi ja kauppareissusi, niin saat liikuntaa.” Tämähän on se perusväite. Vastaväitteet: “En halua liikuntaa.” “Liikun muutenkin tarpeeksi.” “Kaupungissa pyöräily on ikävää, kun on ruuhkat ja katupöly ja ikävät maisemat. Liikun autolla arkimatkat ja viikonloppuisin käyn pyörälenkillä jossain kauniissa paikassa, mihin vien pyörän autolla.”

Toinen asia on, millaisia pyöräreittejä seuraa siitä, että niitä rakennetaan “arkiliikkujille”. Ylämäethän ovat hyvä asia, tuleepahan hiki! Ei haittaa, vaikka vähän kiertäisi, koska sehän on liikuntaa! Kyllähän nämä tyypit joutavat valoissa odottamaan, hehän eivät ole menossa minnekään vaan vain lenkillä.

Itsekin vastaisin ihan eri tavalla kysymyksiin: “Millaisilla kaduilla haluaisit harrastaa arkiliikuntaa?” ja “Millaisia katuja haluaisit ajaa pyörällä töihin?”

Arkiliikunta olisi kivaa polveilevilla metsäpoluilla kauniissa maisemissa.

Töihin haluan mahdollisimman suoraa ja tasaista reittiä, mielellään vielä niin, että tiedän reitin olevan suorempi, helpompi ja nopeampi kuin muilla kulkutavoilla. Siis vähemmän punaisia valoja ja väistämisvelvollisuuksia kuin vaikkapa autoilla.

Kansanterveydellisesti arkiliikunta on tietenkin merkittävä juttu. Noin kolmasosa suomalaisista harrastaa liikuntaa tarpeeksi. Yhtä suuri osa tulee liikkuneeksi tarpeeksi ikään kuin varkain – pyöräillessään töihin, ulkoiluttaessaan koiraa, tehdessään puutarhatöitä. Jäljelle jäävä kolmannes on niitä sohvaperunoita, joiden terveys on oikeasti vaarassa liian vähän liikkumisen vuoksi, ja heidät pitäisi saada huijattua liikkeelle.

Huijaaminen ei onnistu vetoamalla siihen, että liikkuminen olisi hyvästä, koska kyllähän kaikki sen tietävät.

Pitäisi olla ovelampi.

Oveluutta olisi käyttää ne kansanterveysrahat hankkeeseen, jossa ei puhuta terveydestä eikä liikunnasta, vaan pyöräilyn helppoudesta ja kätevyydestä. Ujutettaisiin sohvaperunan korvasta sisään mato, joka kuiskisi: Mene pyörällä! Se on nopein tapa päästä perille! Se on tyylikästä! Se on rentoa! Se on helppoa!

Kansanterveyden kannalta merkittävä pyöräilyn edistäminen on paradoksi: Liikennettä pitäisi muuttaa niin, että se rasittaisi pyöräilijää mahdollisimman vähän. Yksittäisten pyöräilijöiden kunto ehkä kohenisi karvan verran vähemmän, mutta pyöräilijöiden eli arkiliikkujien määrä kasvaisi.